Uudistuksista ja uudistamisen tarpeesta

Mielipidekirjoitus Suomenmaassa 27.7.2020

Tasaisina aikoina kuulee toisinaan puhuttavan siitä, miten hitaasti asiat muuttuvat ja miten tylsää politiikka on. Tätä väitettä ei ole voinut kuluvan kevään tai oikeastaan viimeisen vuoden aikana esittää. Pelkästään Suomen sisäisellä poliittisella kentällä muutokset ovat olleet massiivisia. Ministerivaihdokset, hallituskriisi, korona, käänteitä ei ole puuttunut. Erinäiset rajalinjat ylittävä kestoaihe on kuitenkin ollut Keskustan tulevaisuus.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä vetosi Suomenmaan blogissaan (24.7.) Keskustan uudistuskykyisyyden puolesta. Mielestäni ministeri osuu tässä asian ytimeen. Keskustan on oltava uudistusliike, joka kykenee rohkeasti herättämään keskustelua, uudistamaan ajattelua ja ennen kaikkea tuomaan esiin konkreettisia avauksia. Tulevina vuosina uudistustarpeita on todella paljon. Oman lisänsä listaan tuo korona, joka toisaalta myös korostaa tarvetta uudistusten vauhdittamiselle.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen on surullisen kuuluisa kokonaisuus, joka käy malliesimerkistä sen osalta, miten hitaasti massiivisia hankkeita käytännössä saadaan aikaan. Vaikka tarpeen tunnustaminen on yhteistä, poliittiset intohimot tuovat toteutukseen oman vaikeusasteensa. Soten varjossa kasvaa liuta uudistuksia, joiden tarpeeseen on herättävä hyvissä ajoin, jotta soten kaltainen vaalikausien mittainen maratonsuoritus saadaan vältettyä.

Ensimmäinen keskeinen uudistamisen kohde on eittämättä työmarkkinamme, jotka ovat yhä monilta osin ainakin Euroopan mittakaavalla tarkastellen jäykimmät. Tilanne ei tässä maailmanajassa ole kestävä. Nykyjärjestelmällä on saatu aikaan suuria ja tärkeitä uudistuksia, joiden merkitystä ei missään nimessä voi vähätellä. Mutta maailma muuttuu ja rakenteiden on muututtava mukana. Jo nykyisessä ja varsinkin tulevassa maailmassa on yhä keinotekoisempaa ajatella työmarkkinoiden puhdasta jakautumista pelkästään työnantajiin ja työntekijöihin ja ennen kaikkea lähestyä työn uudistamista ajatuksella ristiriitaisista eduista.

Globalisaatio, tekoäly, automaatio, digitalisaatio ja ns. Big Datan hyödyntäminen ovat kehityskulkuja, joiden myötä tulevaisuuden työstä tulee hyvin erilaista. Perinteisiä työpaikkoja häviää, uusia syntyy, mutta niiden tekijöiltä vaaditaan uusia taitoja. Pirstaleisuus työuralla lisääntyy ja on todennäköistä, että yhä useampi tulee tekemään työtään yrittäjämäisesti, toimeksiantoperustaisesti. Alustataloudelle on luotava aidosti sujuva ja toimiva lainsäädäntö. Muun muassa siihen nykyinen työmarkkinajärjestelmämme soveltuu äärimmäisen huonosti. Meidän on mahdollistettava joustava sopiminen, työn tarjoaminen ja vastaanotto sekä varmistettava samanaikaisesti eri osapuolten riittävä tietämys. Toisaalta sosiaaliturvajärjestelmäämme on kehitettävä siten, että se soveltuu tähän uuteen joustavaan ja nopeatempoiseen maailmaan.

Työn murrokseen liittyy myös tarve koulutusjärjestelmän kehittämiselle. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen johdolla tähän liittyen on tehty äärimmäisen hyvää työtä jo nyt esimerkiksi aloituspaikkojen lisäyksen myötä, jonka ansiosta kansakunnassa tapahtuu osaamistason nousu. Tämän ohella koulutuspoliittinen selonteko ja korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelmatyön käynnistäminen ovat tärkeitä hankkeita, joiden myötä luodaan pitkäjänteistä perustaa koulutuksen uudistamiselle tulevaisuuden tarpeiden pohjalta.

Näiden ohella tärkeä uudistamisen kohde on sujuvan elinikäisen oppimisen mahdollistaminen. Muuttuva työelämä tarvitsee uudenlaista osaamista omaavia tekijöitä ja vallitseva ajattelutapa, jossa osaamisen päivittämisen perustana on kokonaisen tutkinnon hankkiminen, on vanhentunut. Jokaisella on oltava mahdollisuus päivittää joustavasti osaamistaan ja tähän korkeakoulutuksen alustamalli on keskeinen väline.

Toisaalta myös peruskoulun puolella uudistamiselle on tulevaisuudessa tarvetta. Nyt on oikea aika luoda toimintatavat, joiden pohjalta kykenemme varmistamaan pienenevistä ikäluokista huolimatta tasa-arvoisen peruskoulutuksen. Peruskoulutuksen uudistamisen tarpeeseen liittyy myös sosiaalipoliittiselta näkökannalta sosiaaliturvan uudistamisen ohella eräs keskeisimmistä kansakuntamme haasteista. Tämä haaste on syrjäytyminen, joka on aina inhimillinen tragedia, mutta myös suuri haaste kansantaloudelle. Meillä ei ole yksinkertaisesti varaa päästää ketään tippumaan kelkasta. Meidän on kyettävä puuttumaan syrjäytymiskehitykseen jo varhaisessa vaiheessa ja varmistettava kaikkien ikäluokan lasten riittävät perustaidot koulupolun varhaisina vuosina. Uskon siihen, että Keskustan esittämä pienten lasten koulu, voisi olla toimiva ratkaisu. Tämän lisäksi tarvitaan toimialarajat ylittävän yhteistyön kehittämistä.

Myöhemmässä vaiheessa syrjäytymiskehitykseen on kyettävä puuttumaan työmarkkinoiden uudistamisen kautta. Työmarkkinoille on luotava joustavat polut, joiden kautta työn syrjään pääsee kiinni myös heikommassa työmarkkina-asemassa olevat. Tämä on erityinen haaste, kun muistetaan edellä mainitut työelämää muuttavat kehityskulut. Vaara ääripäiden huomattavaan eriytymiseen on ilmeinen, ellei nöhtövillä olevaan kehitykseen puututa ajoissa.

Uudistustarpeista puhuttaessa ei voida ohittaa ilmastonmuutosta ja sen aiheuttamaa painetta talouden kestävään kehittämiseen. Tähänkin liittyen toimia tehdään, muun muassa ilmastorahaston pääomittamisen kautta. On kuitenkin selvää, että isoja uudistuksia tarvitaan lisää. Suomen korkeasti koulutettu työvoima luo loistavat edellytykset sille, että voimme olla kärkimaita vihreään talouteen liittyvän teknologian kehittämisessä.

Meidän on tehtävä määrätietoista työtä tki-panostusten nostamisen sekä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyön sujuvoittamisen puolesta. Tämän lisäksi on tärkeää, että luomme kannusteet tutkimuslähtöisten spin-off yritysten synnylle ja vahvistamme entisestään start-up ekosysteemin kehittymistä Suomessa. Eräs keskeisistä nousevista aloista on niin kutsuttu power-to-x teknologian kehittäminen, johon liittyvän osaamisen ja yrittäjyyden kasvattaminen on erittäin tärkeää. Tämänkin perustana on sujuva yhteistyö julkishallinnon ja yritysten sekä tutkimusorganisaatioiden välillä.

Uudistustarpeita siis riittää, mutta niistä on myös uskallettava puhua rohkeasti, konkreettisia avauksia unohtamatta. Edistyksellisen uudistuspuolueen leima ei muodostu itsestään, vaan se vaatii määrätietoista työtä, tarttuvaa viestiä ja toistoa. Mutta tämä on edistysliikkeen tehtävä.

 

 

Korkeakoulujen lisäpaikat nostavat Pirkanmaan vetovoimaa

Mielipidekirjoitus, Tamperelainen 17.06.2020

 

Hallituksen mittavan neljännen lisätalousarvion kautta valtion taloutta elvytetään vahvoilla panostuksilla osaamiseen. Parhaimpana esimerkkinä tästä toimii 124 miljoonan euron lisärahoitus korkeakoulujen aloituspaikkoihin. Myös Pirkanmaan korkeakoulut saavat tästä potista merkittävän osan, aloituspaikkojen noustessa Tampereen yliopistossa ensi syksynä 190:llä ja Tampereen yliopistossa 180:llä paikalla.

Aloituspaikkojen määrä nousee laajasti eri aloilla. Esimerkiksi Tampereen ammattikorkeakouluissa aloituspaikat nousevat sosiaali- ja terveysalalla, tekniikan, liiketalouden sekä maa- ja metsätalouden koulutusohjelmissa. Erityisen tärkeitä ovat tekniikan ja sote-alan lisäpaikat, sillä näiden alojen tekijöistä Pirkanmaalla on ollut pulaa. Aloituspaikkojen lisäykset tuovat osaltaan parannusta myös tähän tilanteeseen.

Kaikkiaan aloituspaikkojen lisäämiset johtavat merkittävään osaamisen kasvuun lähitulevaisuudessa. Koulutustason nosto vahvistaa Pirkanmaan alueen houkuttelevuutta investointien kohteena myös tulevaisuudessa.

Suomi nousee koronakriisin jälkeisessä maailmassa kestävän kasvun tielle osaamiseen ja sivistykseen panostamalla. Korkeakoulujen aloituspaikat, joita tulee koko Suomeen ovat tästä vahva viesti. Erityisesti koronakriisin jälkeisessä haastavassa taloustilanteessa on erityisen hyvä aika panostaa osaamisen kehittämiseen hankkimalla tutkinto tai päivittämällä omaa osaamista.

Yksi yhteinen katsomusaine

Opetusministeri Li Andersson on kertonut haluavansa avata kirkkoon kuuluville oikeuden opiskella elämänkatsomustietoa.

Tällä hetkellä kirkkoon kuulumattomat voivat valita uskonnonopetuksen ja et:n välillä. Kirkkoon kuuluvilla ei vastaavaa mahdollisuutta ole.

Elämänkatsomustiedon avaaminen myös kirkkoon kuuluville ei tässä tilanteessa palvele tarkoitustaan. Tarvitaan kaikille yhteinen katsomusaine, joka huomioi uskonnot, kulttuurin ja etiikan. Suomalaisen evankelis-luterilaisen perinteen säilyttäminen ja opettaminen uusille sukupolville on tärkeää. Kulttuurin ymmärtäminen ilman uskonnon tuntemista on vaikeaa.

Tämän hetkinen oppiainejako ei palvele tarkoitustaan. Lisäksi se jaottelee oppilaat epätarkoituksenmukaisesti.

Tällä vaalikaudella on syytä selvittää yhteisen katsomusaineen hyödyt ja haitat. Elämänkatsomustietoa ei pidä avata välimallin ratkaisuna.

Katsomusten kirjo suomalaisessa yhteiskunnassa on laajentunut. Siksi tarvitaan laaja selvitys ja tutkimuspohjaista tietoa. Kaikki eri katsomusaineiden asiantuntijat on saatava mukaan tähän työhön.

Tarvitsemme pienryhmiä

Mielipidekirjoitus Aamulehdessä 2.1.2020

Tarvitsemme pienryhmiä

Yle uutisoi joulukuun puolivälissä, että suurin osa kansanedustajista haluaa erityisluokat takaisin. Tämän seurauksena alkoi joko tai -väittely erityisopetuksesta.

Viime vuosina pienryhmät ovat vähentyneet monessa koulussa. Erityisopetuksen lainsäädäntöä uudistettiin kymmenisen vuotta sitten ilman kaivattuja resursseja. Lain tultua voimaan sanottiin, että erityisopetuksen resurssi siirtyy yleisopetuksen luokkiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Samaan aikaan olisi tarvittu opettajien määrätietoista täydennyskoulutusta.

Kunnissa ja kouluissa tukitoimet oppilaille on järjestetty varsin kirjavilla tavoilla. Osassa suuriakaan kouluja ei ole lainkaan erityis- tai pienryhmiä, vaikka niille olisi tarvetta.

Uudistuksista huolimatta oppilaan tarve pienryhmälle tai samana pysyvälle aikuiselle ei ole kadonnut.

Inkluusion ajatus on hyvä. Opetuksessa se tarkoittaa yhteistä koulua kaikille oppilaille. Opiskelujärjestelyillä pyritään joustavuuteen ja oppilaiden yhtäläisiin mahdollisuuksiin. Kuitenkaan erityiskouluista ja -luokista ei ole syytä ehdoin tahdoin pyrkiä eroon.

Käytännön tapoja järjestää koulujen ja luokkien arkea on lukuisia. Se vaatii kuitenkin resursseja. Tarvitsemme myös pienryhmiä, koska oppilaiden tarpeet ovat yksilökohtaisia.

Yksi kaipaa vakautta, omaa pulpettia ja turvallista, samana pysyvää aikuista. Toisella emotionaalinen kuormitus arjessa on niin suurta, että se häiritsee koulupäivästä suoriutumista ikäistensä tavalla. Osa käy erityisopettajan luona vain joitakin tunteja viikossa.

Jokaiselle oppilaalle on taattava oikeus oppia. Mutta onko yhteiskuntamme arvot muuttuneet niin, ettemme voi hyväksyä sitä, että kaikki lapset eivät välttämättä koskaan pääse samalle viivalle kuin muut ikäisensä? Pystymmekö näkemään, että tasa-arvo ei ole kaikille samoja asioita? Sen sijaan tasa-arvo on rakkautta ja kunnioitusta jokaisen lapsen erityisyyttä kohtaan. Joidenkin lasten erityisyys vaatii pienryhmää.

Hallitus on luvannut parannuksia perusopetukseen ensi vuonna käynnistettävällä laatu- ja tasa-arvo-ohjelmalla. Tässä yhteydessä on syytä selvittää kuntien erityisopetuksen tilanne ja pienryhmien tarve. Samalla hallituksen on tehtävä määrätietoisesti työtä lapsiperheiden toimeentulon ja arjen parantamiseksi.

Suomalainen peruskoulu on onnistunut vähentämään eriarvoisuutta ja tasaamaan perhetaustasta juontuvia eroja oppimistuloksissa. Tätä kehitystä on vahvistettava ja tarjottava riittävät resurssit koulutukseen. Opetusryhmien koko on yksi merkittävin keino taata rauha oppimiseen.

Suomalainen koulu on maailman paras, mutta parhaassakin koulussa tarvitaan pienryhmiä

Suomalaista koulua kiitellään maailman parhaaksi, ja on totta, että peruskoulumme on vertaansa vailla. Oppimistulosten lasku, lukutaidon heikkeneminen ja koulussa suoriutumisen erot tyttöjen ja poikien välillä ovat kuitenkin viime vuosina nousseet huolenaiheeksi. Yle otsikoi 18.2. kouluun liittyvän artikkelin ”Suomi siirsi erityisoppilaat suuriin luokkiin, eivätkä kaikki opettajat pidä muutoksesta: – En ole koskaan ollut näin väsynyt.”

Otsikon lausahdus kuulostaa tutulta. Tuttua on myös riittämättömyyden tunne opettajille, jotka työskentelevät tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Kun pienryhmien määrä nykyisen erityisopetuslain myötä väheni, puhuttiin tuolloin lisääntyvästä erityisopetuksen resurssista yleisopetuksessa. Valitettavasti siitä ei vaikuta olevan todisteita, kun koulun arkea seuraa läheltä.

Kolmiportainen tuki on hieno ajatus paperilla, mutta toimiiko se käytännössä, jos tehostettuun ja erityiseen tukeen ei ole riittävästi resursseja? Useat opettajat kokevat, että suurin osa heidän ajastaan menee tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien kanssa, jolloin muut jäävät oman onnensa nojaan. Välillä taas täytyy keksiä tukea tarvitsevalle oppilaalle helppoa sijaistekemistä, jotta saa vietyä muita tiedollisesti ja taidollisesti eteenpäin.

Samalla kun oppimistulosten laskun syitä pohditaan, pitäisikin huomioida edellä kuvattu kehityksen kaari. Inkluusion ajatus on kaunis, ja erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle voi lähikoulu joskus ollakin paras vaihtoehto.

Opettajia kuunnellessa tulee kuitenkin selväksi, että perusopetuksen pienryhmäpaikkoja tarvitaan enemmän ja kuntien sisällä pienryhmiä on oltava alueellisesti tarpeeksi kattavasti. Lisäksi erityisopettajia on saatava luokanopettajien työpareiksi silloin, kun luokassa opiskelee tehostetun tuen oppilaita. On myös arvioitava huolellisesti, pitäisikö erityisopettajia kouluttaa lisää.