Keskustan kansanedustaja, luokanopettaja Jouni Ovaska pitää tänään julkaistuja Pisa-tuloksia hälyttävän huonoina.
- Osasimme odottaa alamäkeä, mutta sen jyrkkyys järkyttää. Erityisesti lukutaidossa Suomen tulos on historiallisen heikko. Vaikka muillakin mailla keskiarvot ovat laskeneet, emme voi tuudittautua siihen.
Osaaminen on heikentynyt vuoden oppimäärällä.
- Kirjojen ja muiden pitkien tekstien lukeminen on vähentynyt, eivätkä lapset saa malliesimerkkejä lukevista aikuisista, koska aikuisillakin on usein kirjan sijaan kädessään puhelin. Kun koululaisilta vaaditaan jatkossa puhelimet pois oppitunneilla, on myös vanhempien syytä kiinnittää huomiota omaan puhelinaikaansa.
Ovaskan mukaan koulussa on oltava aikaa panostaa perustaitoihin. On löydyttävä aikaa kirjoittaa usean sivun tarinoita ja harjoitella sinnikkäästi luetun ymmärtämistä. Hänen mukaansa nykyinen opetussuunnitelma ei vastaa tähän tarpeeseen.
- Keskittymiskyky on suurella osalla lapsista jo niin huono, että koulussa esimerkiksi yhden sivun kirjoitelma A4-kokoiseen vihkoon on liian suuri vaatimus 5-luokkalaiselle.
- Eräs opettajakouluttaja on kuvannut minulle, miten monet oppisisällöt käydään liian nopeasti läpi eikä luetun ymmärtämiselle jää aikaa, koska mm. monimediaisia tuotoksia täytyy valmistella lähes jokaisessa oppiaineessa.
Esimerkiksi kolmannen luokan suomen kielen ja kirjallisuuden yhtenä tavoitteena on ”kannustaa oppilasta kehittämään myönteistä viestijäkuvaa sekä halua ja kykyä toimia erilaisissa, myös monimediaisissa vuorovaikutustilanteissa”.
- Lukutaito on taitojen taito. Jos sitä ei ole, on turhaa opettaa mitään muutakaan. Lukutaitoa ei opi myöskään harjoittelematta.
Tampereen yliopiston normaalikoulussa työskennelleen Ovaskan mukaan myös opettajankoulutus on laitettava kuntoon osana peruskoulun pelastamista.
- Opettajankoulutus on muuttunut liikaa itsenäisten opintojen suuntaan – kontaktiopetusta tarvitaan lisää. Nyt nuoret opettajat uupuvat työhön ja vaihtavat alaa, koska eivät saa opiskeluaikana riittävästi eväitä opettajan työn arkeen. Myös yliopistot tarvitsevat lisää rahaa perustyöhön. Varmistamalla opettajankoulutuksen laadun voimme pelastaa samalla peruskoulun.
Ovaskan mukaan koulutukseen ei saa kohdistaa uusia säästöjä, joilla heikennetään oppimista.