Jounista

Synnyin Hämeenkyrössä, joka kuului vanhaan Satakuntaan, vuonna 1986. Samana vuonna Paavo Väyrynen oli valittu keskustan presidenttiehdokkaaksi vuoden 1988 vaaleihin, Olof Palme murhattu ja Eduskunta torjunut niukalla ääntenenemmistöllä (91–89) uusien Satakunnan, Pirkanmaan ja Kainuun läänien perustamisen. Oy Kolmostelevisio Ab aloitti ohjelmatoiminnan. Suomi liittyi Euroopan vapaakauppajärjestö EFTAn täysjäseneksi. Kekkonen menehtyi. En valitettavasti kuitenkaan muista noista tapahtumista paljoakaan.

TV-mainokseni voit katsoa tästä

Jos pyydän jotakuta tuttua tai sukulaista kuvaamaan minua, moni sanoo "sosiaalinen ja helposti lähestyttävä". Olin näitä jo lapsena. Kun lähdimme perheeni kanssa kesälomareissulle, ei kestänyt kauaa, kun jo kävin tutustumassa mökkinaapureihin ja uusiin kasvoihin. Kotipihalla ja lähiluonnossa leikimme isoissa porukoissa milloin mitäkin. Puhetta ja tekemistä riitti. Liekö vaikutusta karjalaisilla sukujuurillani?

Minulle perhe ja suku ovat aina olleet tärkeitä. Nuoruudessa hoidin mopolla mummuni kauppaostokset ja kävin hänen luonaan siivoamassa. Muistan vieläkin kauppalistan ulkoa! Edelleen kaiken arjen kiireen keskellä yritän pitää mahdollisimman paljon yhteyttä sukulaisiini. Olen myös harrastanut hiukan sukututkimusta. Tosin Karjalaa lukuunottamatta kovin kauaksi ei ole tarvinnut mennä, juureni ovat Hämeenkyrön lisäksi Mouhijärveltä ja Parkanosta.

Lukion sekä Parolan panssariprikaatissa suoritetun asepalveluksen (reservin alikersantti) jälkeen pääsin opiskelemaan Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitokselle. Kasvatustieteen ohella luin kauppa- ja hallintotieteitä. Politiikka alkoi viedä yhä enemmän aikaa: toimin Hämeenkyrön kirkkovaltuustossa ja - neuvostossa sekä ylioppilaskunnan edustajistossa. Viikonloput ja lomilla olin töissä Hämeenkyrön S-marketissa.

"Jouni suhtautuu samalla tavalla niin herraan kuin narriin"

Näin totesi mummuni hyvä ystävä. Jokainen meistä on erilainen mutta samanarvoinen. Tausta, kotipaikka tai varallisuus eivät saa määritellä meitä. Tämän ajatuksen pohjalta olen toiminut ja haluan toimia tulevaisuudessakin niin ihmissuhteissa, työelämässä kuin politiikassa.

Harrastukset

Liikunta, kulttuuri ja matkailu ovat minulle tärkeitä vapaa-ajanviettotapoja. Olen soittanut pianoa pienestä pitäen. Nykyäänkin soitan aina, kun on mahdollista. Kuntosalilla käyn muutaman kerran viikossa.

Nautin teatterista ja jääkiekosta. Molempia on Tampereella tarjolla runsaasti. Lisäksi Pirkanmaalla on todella hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen.

Koulutus

Kasvatustieteen maisteri
Luokanopettaja, yhteiskuntaopin opettajan kelpoisuus

Työkokemus

Valmistumiseni jälkeen sain töitä Tampereen yliopiston normaalikoulusta musiikkiluokanopettajana. Koska kyseessä on yliopiston koulu, työnkuvaani kuului myös opettajankoulutustehtävät. Luopuessani puoluesihteeriydestä kesällä 2018 palasin opetustehtäviin.

Ennen valmistumistani tein monenlaisia töitä. Opiskeluaikana vierähti viisi vuotta Hämeenkyrön S-marketissa. Sitä ennen tulivat tutuiksi niin seurakunnan isoshommat, matkatoimistotyöt kuin kotiviinitarvikkeiden myynti paikallisessa lahjatavaraliikkeessä. Ensimmäisen kosketuksen politiikan maailmassa työskentelyyn sain vuonna 2012, kun aloitin kokkolalaisen kansanedustajan Tuomo Puumalan eduskunta-avustajana. Myöhemmin eduskunnasta tuli jälleen työpaikkani toimiessani varapuhemies Mauri Pekkarisen erityisavustajana 2015 vaalien jälkeen.

Tullessani valituksi Suomen Keskusta rp:n puoluesihteeriksi Seinäjoella 2016 pääsin uskomattomalle näköala- ja vaikutuspaikalle. Olin osallistunut jo Juha Sipilän johtamiin hallitusneuvotteluihin EU-politiikkaa käsittelevässä työryhmässä, mutta varsinainen politiikan arki alkoi puoluesihteerinä. Silloin minulle vahvistui, miksi haluan kansanedustajaksi. Kiersin ympäri Suomen tapaamassa ihmisiä ja kuulemassa heidän ajatuksiaan. Osallistuin ministeri- ja eduskuntaryhmän kokouksiin. Silloin ymmärsin, ettei paikkani ole järjestöjohtajana vaan haluan olla päättämässä, mihin suuntaan Suomea viedään.

Luottamustehtävät

  • Tampereen kaupunginvaltuutettu 2017-
  • Asunto- ja kiinteistölautakunnan varajäsen 2017-
  • Kaupunginhallituksen varajäsen 2018-2019
  • Opetushallituksen johtokunnan varapuheenjohtaja 2015-2019
  • Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja 2015-2019
  • Puoluevaltuuston puheenjohtaja 2012-2016
  • Varapuheenjohtaja, Suomen Keskustanuoret 2011-2013
  • Hämeenkyrön kunnanvaltuuston jäsen 2009-2017
  • Kunnanhallituksen puheenjohtaja 2013-2017
  • Sivistyslautakunnan puheenjohtaja 2009-2013
  • Hämeenkyrön seurakunnan kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen 2007-2010
  • Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 2007-2013, varapuheenjohtaja 2013