Baltian yleiskokouksen istunnossa esillä alueellinen turvallisuus ja tekoäly

17.10.2024

|

Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) osallistuu Pohjoismaiden neuvoston edustajana Baltian yleiskokouksen istuntoon Vilnassa 17.–18.10. Istunto keskittyy alueelliseen turvallisuuteen ja ulkopolitiikkaan. Istunnossa käsitellään myös Baltian maiden roolia tekoälyn kehittämisessä.

Ovaska pitää istunnossa Pohjoismaiden neuvoston puheenvuoron Baltian ja Pohjoismaiden yhteistyöstä. Puheessaan Ovaska korostaa erityisesti Ukrainan tuen merkitystä.

”Yhdessä meillä on suuri vastuu pitää Ukrainan asia korkealla kansainvälisellä agendalla. Ukraina ei taistele vain oman maansa puolesta, vaan koko Europan puolesta”, Ovaska muistuttaa kokouksen aattona.

Ovaska painottaa, että Pohjoismaiden ja Baltian maiden side Euroopassa ja NATOn jäseninä on merkittävässä roolissa. Hän pitää yhteistyötä välttämättömänä paitsi turvallisuuskysymyksissä, myös tekoälyn saralla.

Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikot osallistuvat aktiivisesti Itämeren alueen yhteistyöhön ja tukevat siten alueen kehittymistä. Yhteistyötä tehdään lukuisten Pohjoismaiden ulkopuolisten, niin kansainvälisten, alueellisten kuin kansallistenkin järjestöjen kanssa. Viron, Latvian ja Liettuan parlamentaarikot kokoava Baltian yleiskokous on yksi tärkeistä kumppaneista, jonka kanssa Pohjoismaiden neuvosto tekee tiivistä yhteistyötä.

Pohjoismaiden neuvosto on Pohjoismaiden parlamenttien välinen yhteistyöjärjestö, joka perustettiin vuonna 1952. Suomi liittyi vuonna 1955. Pohjoismaiden neuvostoon kuuluvat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti sekä itsehallintoalueet Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti. Neuvosto voi antaa suosituksia Pohjoismaiden ministerineuvostolle ja hallituksille. Eduskunnasta Pohjoismaiden neuvostossa on 18 kansanedustajaa sekä Ahvenanmaan maakuntapäiviltä kaksi, sekä näillä kaikilla varajäsenet. Suomen valtuuskunnan jäsenet osallistuvat neuvoston työskentelyyn ympäri vuoden valiokunnissa ja puheenjohtajistossa.

Lisätietoa Pohjoismaiden neuvostosta
Lisätietoa Baltian yleiskokouksesta