Euroopan poliittisten ryhmien vahvistettava koko EU:n itäistä sivustaa

21.3.2025

|

ALDE-puolueen varapuheenjohtaja, keskustan Ovaska:

ALDE-puolueen varapuheenjohtaja ja Keskustan suuren valiokunnan vastaava Jouni Ovaska katsoo, että Euroopan kolmanneksi suurimman poliittisen voiman Renew Europe -parlamenttiryhmän ja ALDE-puolueen on yhdessä vahvistettava Euroopan kokonaisturvallisuutta.

-Euroopan kansanpuolue (EPP), johon Kokoomus kuuluu, otti äskettäin kantaa eurooppalaiseen puolustukseen. On hyvä, että myös suurimmat poliittiset ryhmät ottavat kantaa Euroopan puolustukseen EU-instituutioiden lisäksi vallitsevassa turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön murrosvaiheessa. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, että EPP kannanotossaan rajasi EU:n yhteisiksi lippulaivahankkeiksi Puolan ja Baltian, kun EU:n pisin itäraja Venäjän kanssa on Suomella, Ovaska huomauttaa.

-Renew Europe -ryhmällä ja ALDE:n jäsenpuolueilla on yhdessä mahdollisuus ottaa laajempi näkökulma Euroopan kokonaisturvallisuuteen ja koko EU:n itäisen sivustan vahvistamiseen. Tulen omassa poliittisessa viiteryhmässäni pitämään näkyvästi esillä Suomen kansallista intressiä, pohjoista näkökulmaa ja koko Pohjois-Euroopan turvallisuuden merkitystä, Ovaska sanoo.

-Suomelle etulinjan maana on tärkeää, että EU:n puolustusinvestoinnit ja kehityssuunnitelmat suuntautuvat koko EU:n itäisen sivustan vahvistamiseen, jossa Suomen raja-alue on merkittävin.