Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.): Hallitus ei ole puuttunut työttömyyskriisiin
Suomessa työttömyys on noussut ennätyksellisen karuihin lukemiin, kun muualla euroalueella työttömyys on laskenut ennätyksellisen alas. Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) ei syytä suhdannetta vaan hallituksen toimettomuutta.
– Rakennusala on hyvä ilmapuntari indikoimaan yleistä työllisyyskehitystä. Rakennusalan työttömyyskriisi oli nähtävissä jo paljon aikaisemmin ja siihen oltaisiin voitu puuttua. Keskusta esitti tämän hallituskauden ensimmäisessä vaihtoehtobudjetissaan rakennusalan kasvupakettia, mutta Orpon hallitus ei näihin tarttunut.
– Kyse ei ole nyt vain suhdanteesta vaan toimien puutteesta. En luota Orpon hallitukseen. He eivät tee kaikkeansa, jotta tässä maassa olisi työtä ja mahdollisuus uskoa tulevaisuuteen. Rakennusalan työttömyyskriisin laiminlyönti oli iso virhe ja siitä maksamme nyt isoa hintaa, Ovaska sanoo.
Rakennus- ja korjausalalla on 47 400 työtöntä työnhakijaa. Ovaska painottaa, että puhutaan merkittävästä työttömyysalasta ja toimien tärkeydestä.
– Vauhtia rakennusteollisuuteen olisi syytä siis laittaa edelleen. Nyt voitaisiin investoida julkisiin korjaushankkeisiin, kuten homekoulujen kuntoon laittamiseen. Nämä korjaukset ovat joka tapauksessa edessä ja nyt korjausvelan maksamisella saataisiin vauhtia talouteen sekä työpaikkoja. Muistutan hallitusta edelleen, että kannattamattomasta Turun tunnin juna -hankkeesta vetäytyminen vapauttaisi rahaa esimerkiksi tiestön ja muun korjausvelan vähentämiseen.
– Oppikirjoista olemme lukeneet, kuinka heikossa suhdanteessa valtion pitäisi investoida, mutta nyt näyttää siltä, että historian kirjoista luemme tästä ennätystyöttömyyden ajasta, jolloin kriittiset toimet jäivät tekemättä. Nyt olisi tärkeää toimia, jotta nämä historian kirjat saavat uuden sävyn ja tarinan Suomesta, jossa suhdanne saatiin käännettyä aktiivisilla toimilla, Ovaska jatkaa.
Hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta on saanut aikaiseksi 82 000 työtöntä.
– Ehdotan hallitukselle, että heidän kannattaa konsultoida Juha Sipilää. Hänen johdollaan Suomeen saatiin 140 000 uutta työllistä ja työllisyysaste kasvoi yli 4 prosenttiyksikköä.
– Muistutan edelleen, että olemme keskustassa valmiita yhteistyöhön tilanteen korjaamiseksi. Suomi ja suomalaiset ansaitsevat ratkaisuja ja tässä yhteistyö yli hallitus-oppositiorajojen on yksi avain ratkaisuun.