Kansanedustajan kolumni, Punkalaitumen Sanomat 13.2.
Haistakaa p***a koko valtiovalta
Näin Irwin lauloi jo vuonna 1976. Kritiikki valtaapitäviä kohtaan on aina ollut kovaa. Toimittajat, taiteilijat ja tarkkasilmäinen kansa vahtii ja valvoo päättäjiä. Kritiikki on ollut myös tervetullutta. Se kuuluu demokratiaan.
Esson baarissakin on aina käyty poliittista keskustelua ja asioista on puhuttu niiden oikeilla nimillä. Useimmiten asiallisesti, joskus on loukkaannuttu. Nyt loukkaantumisesta on tullut monelle keskustelijalle päämäärä ja itseisarvo. Lähestytään toisen mielipidettä lähtökohtaisesti siltä kulmalta, mistä voi löytää väärinymmärryksen mahdollisuuden, loukkaantua ja hyökätä. Valitaan joillakin perusteilla mustavalkoisesti puolia ja lopulta loukkaannutaan kaikista vastapuolen mielipiteistä, ilman että aina edes tiedetään, miksi loukkaannutaan.
Jos vastapuolen loukkaantumisen ja hyökkäyksen pelossa asioista muodostuu koskemattomia, alkaako se jo rajoittaa ilmaisemista? Ei enää haluta sanoa, mitä ajatellaan, koska joukkovoima tuomitsee.
Kirjoitin esimerkiksi viime viikolla Twitteriin tekstin, jonka lukija saattoi tulkita monella tavalla. Niin kuin usein voi. Ja loukkaantuneita riitti. Eikä vain yhdestä näkökulmasta, vaan jokainen omasta kannastaan katsoen.
Vuorovaikutuksemme muuttuu vauhdilla uusien medioiden ja viestimien myötä. Somessa, toreilla ja Esson baarissakin rajoja koetellaan. Kynnys siihen, mitä voi sanoa ääneen, on madaltunut.
Tällaisessa murrosvaiheessa on aiheellista vapauksien ohessa nostaa pöydälle myös vastuu, jota yksilön pitää puheistaan ja teoistaan kantaa. Luottamukseen perustuvassa yhteiskunnassa vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Sananvapaus ja sen vaaliminen on yksi keskeisiä arvojamme.
Erityisesti kansanedustajien täytyy kantaa vastuunsa ja ymmärtää, että sanoilla vaikutetaan ja niillä on seurauksia. Sanankäyttäjinä emme voi muka tietämättöminä piiloutua sanojen ja niiden merkityksistä väittelyn taakse, kun tiedämme, että sanat vaikuttavat asenteisiin ja toimintaan. Suomen perustuslain mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä.
Retoriikan taitajat ovat aina ymmärtäneet, että rakentava keskustelu kantaa hedelmää. Kun tekee tietoisen valinnan, että yrittää ymmärtää vastapuolta, ensimmäiset askeleet näkökulmien välillä on otettu. Voidaan saada jotakin aikaiseksi ja asioita edistymään.
Sosiaalisessa mediassa helposti tykkäyksiä keräävä ja algoritmien suosiossa oleva ääripäiden välillä käytävä piikittely näkyy myös poliitikkojen viestinnässä. Koetaan, että on pelattava uusilla säännöillä ja viestittävä kärkevästi, jotta näkyy ja kuuluu.
Tässä on myös riskinsä. Tien päässä saattaa odottaa Pyrrhoksen voitto; taisteluun lähtiessämme tuhoamme enemmän kuin voitto meille lopulta antaa.