Pohjoismaiden neuvoston Keskiryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Ovaska:
Grönlannille sitovat turvatakuut
Arktinen turvallisuuskokous päättämään toimista
Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston jäsen Jouni Ovaska (kesk.) vaatii Pohjoismailta voimakkaampia toimia Grönlantia koskien.
”Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen hallintonsa ovat jatkaneet uhkailua Grönlannin haltuunottamisesta. Uhkailut on otettava tosissaan ja Pohjoismaiden on vastattava niihin päättäväisesti yhdessä”, Pohjoismaiden neuvoston Keskiryhmän puheenjohtaja Jouni Ovaska sanoo.
Ovaskan mukaan presidentti Donald Trumpille on kyettävä osoittamaan, että hänen huolensa alueen turvallisuudesta on turha. Niin Pohjoismaat kuin NATO ovat sitoutunut vastaamaan Grönlannin turvallisuudesta.
”Grönlannin asia on meidän”, toteaa Ovaska.
”Me kaikki tajuamme, että Trumpin puheet koskien Grönlantia ovat täysin poikkeuksellisia ja tuomittavia. Itsehallintoalueen koskemattomuus osana Tanskaa ja alueen itsemääräämisoikeus ovat kiistattomia. Tanska on Yhdysvaltain läheinen liittolainen ja Grönlanti on Nato-aluetta.”
Ovaska ehdottaa, että Pohjoismaiden pää- ja puolustusministerit kokoontuvat yhdessä kanadalaisten ja yhdysvaltalaisten kollegoidensa kanssa arktiseen turvallisuuskokoukseen päättämään toimista Grönlannin ja Tanskan alueellisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi. Hänen mukaansa koko arktista aluetta on arvioitava strategisena kokonaisuutena.
”Puheet Grönlannista osana Yhdysvaltoja on saatava loppumaan välittömästi. Maailman kriisit vaativat huomiota. Ukrainan rauhanponnisteluiden on oltava kaikkien johtajien tärkein tehtävä. Niissä ei ole varaa epäonnistua. Toivon todella, ettei tässä taustalla ole yritys siirtää huomiota muualle.”
”Pohjoismaiden yhteisen viestin on oltava selkeä. Grönlannin asema ei ole neuvottelukysymys eikä kaupankäynnin kohde. On poikkeuksellista puhua turvatakuista Nato-maalle, minkä pitäisi olla itsestäänselvyys. Ratkaisu kuitenkin tarvitaan: Pohjoismaiden ja Kanadan on taattava Grönlannille sitovat turvatakuut. Nämä valtiot vahvistavat yhdessä NATOn arktista ulottuvuutta. On toimittava pikaisesti.”