Keskustan Ovaska: Hallituksen työllisyyslupaukset romuttuivat – Suomi ajautunut EU:n työttömyyskärkeen
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) kritisoi hallituspuolueita rajusti Suomen työttömyystilanteesta. Hallitus lupasi vaalikauden alussa laittaa työllisyyden kuntoon, mutta lopputulos on päinvastainen: Suomi on noussut Euroopan unionin työttömyystilastojen kärkeen.
”Tämän pimeyden arkkitehteinä ovat ministerit Purra ja Orpo. Hallituksen politiikka on epäonnistunut. Olemme kärjessä kilpailussa, jossa emme haluaisi olla edes mukana.”
Ovaska muistuttaa, että hallitusohjelmaa käsiteltäessä eduskunnassa hallituspuolueiden edustajat antoivat poikkeuksellisen kovia lupauksia.
”Hallituspuolueet lupasivat, että hallitusohjelma toisi Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa. Nyt meillä on tämän vuosituhannen korkeimpia työttömyyslukuja ja kehitys on yhä väärään suuntaan”, Ovaska toteaa.
”Miten on mahdollista, että lupauksista huolimatta pääministeri Orpon hallituskaudella Suomen työttömyysaste on kääntynyt rajuun kasvuun, vaikka muualla EU:ssa työttömyysaste on pysynyt varsin vakaana? Suomen työttömyys seurasi aiemmin eurooppalaista tasoa, mutta nyt on noustu kovimman työttömyyden maaksi.”
Ovaska kritisoi myös hallituksen tapaa puhua taloudesta ja sen vaikutuksista yrityksiin ja kuluttajiin.
”Hallituksen synkkä ja kyyninen talouspuhe on johtanut kulutuksen hyytymiseen ja investointien kaikkoamiseen. Tämä ei ole sattumaa vaan seurausta hallituksen omasta viestinnästä. Valtionvarainministeri Purran puheet ovat myrkkyä suomalaiselle talousilmapiirille”, Ovaska sanoo.
Ovaska varoittaa hallitusta toimettomuudesta.
”Eilen useat yritykset ilmoittivat muutosneuvotteluista, joiden piirissä on tuhansia ihmisiä. Satojen ihmisten työsuhteet tulevat päättymään. Mikä on johtopäätöksenne, pääministeri Orpo?”
”Onko hallituksella mitään aikeita tehdä asialle jotain vai aikooko se istua toimettomana kevään 2027 eduskuntavaaleihin saakka?” Ovaska kysyy.
Ovaskan mukaan työllisyyden heikkeneminen ei ole väistämätöntä, vaan seurausta tehdyistä poliittisista valinnoista.
”Suunta voidaan kääntää, mutta se vaatii kasvua tukevia päätöksiä ja halua kuunnella myös opposition esittämiä ratkaisuja, kuten Viron veromalliin siirtymistä, rakennusalan kasvupakettia, puolen vuoden varainsiirtoveron vapautusta, aikuiskoulutustuen palautusta sekä kotitalousvähennyksen parantamista. Nykyinen linja ei riitä”, Ovaska päättää.