Hämmentämiselle stoppi! Marinin toiminta kiusallista Suomelle

24.3.2023

|

Pääministeri on saanut Hornet-kannanotoillaan aikaan vakavan epäselvyyden Suomen linjasta. Samalla Marin on saattanut paitsi Suomen myös Yhdysvallat ja Ukrainan kiusalliseen tilanteeseen. 

Ei ole liioittelua sanoa pääministerin toimintaa edesvastuuttomaksi etenkään, kun kyse ei ole ollut vain ”väläytyksestä” tiedotustilaisuudessa Kiovassa. On käynyt ilmi, että Marin on keskustellut Horneteista myös Ukrainan presidentin kanssa. Tämä johti Ukrainan aloitteeseen neuvotteluista yhdessä Suomen ja Yhdysvaltojen kanssa.

Pääministeri toivoo keskustelua aiheesta. Hän olisi voinut aloittaa keskustelun kotimaassa ja kutsua koolle asianosaiset tahot eli tp-utvan. Sen sijaan hän päätti aloittaa Hornet-keskustelun sotaa käyvässä maassa yllätyksenä. 

Suomen ulkopolitiikkaa on pyritty hoitamaan tavoitteena vakaus ja maltti. Tällainen tempoileva toiminta on jotain aivan muuta, ja aiheen ympärille syntynyt hämmennys on täysin ymmärrettävää.

Aikaisemmin pääministeri syytti kriitikoita paisuttelusta ja väärin ymmärtämisestä. Eilen SDP:n ryhmäjohtaja Lindtman peräänkuulutti raikkaampaa ulkopolitiikan aikaa toteamalla: ”Tästäkin pitää voida keskustella.”

Toki, mutta pitää muistaa, että pääministerin aloittaessa keskustelun sotaa käyvässä maassa tilanne on aivan eri kuin Sepolla Lahdesjärven ABC:n kahvipöydässä.

Pääministeri ei ole myöntänyt tehneensä virhettä, eikä luvanneensa mitään. Nyt kuitenkin Suomi on tilanteessa, jossa meiltä pyydetään neuvotteluja Hornetien luovuttamisesta.

Näyttää siltä, että Marin on omin päin, ehkä ajattelemattomasti tai hetken mielijohteesta avannut ovet sellaiselle, joka tosiasiallisesti tuskin on edes mahdollista. 

Ensimmäiset Hornetit poistuvat käytöstä vasta vuosien päästä ja asiantuntijoiden mukaan käyttöikänsä päähän tulleita koneita on muutoinkin vaikeaa hyödyntää taistelukäytössä.

Onko Suomen perustuslakiin kirjattua yhteistoimintavelvoitetta noudatettu? Käytetäänkö ulkopolitiikkaa sisäpolitiikan välineenä? Tosiasia on, että pääministerin harkintakyky petti.

Ukrainan tilanne on erittäin kriittinen ja tukea Ukrainalle täytyy jatkaa. Marinin Hornet-lausunto ei kuitenkaan hyödytä Ukrainaa tässä tilanteessa millään tavalla. Ukraina tarvitsee ammuksia ja se tarvitsee niitä kiireesti. Siksi sisäpolitiikan tekeminen Ukrainan asialla on vahingollista.

Keskustelu Hornet-aiheesta voi olla ajankohtaista myöhemmin, mutta nyt tärkeintä on tukea Ukrainaa kaikilla niillä keinoilla, jotka tässä tilanteessa ovat realistisia – ja samalla huolehtia Suomen omasta puolustuskyvystä.

Pääministerin – jos jonkun – kannattaisi nyt muistaa se, mitä perustuslakiin on kirjattu. Ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. 

Pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa. Vaikka EU onkin toiminut hyvin yhteistyössä Ukrainan tukemisessa, Marin ei voi sivuuttaa Suomen ulkopolitiikan johtamisjärjestelyjä.