Hallitusta seuratessa joutuu kysymään, onko sekoilulla mitään rajaa.
Valitettavasti ei näytä olevan. Hulluus ylitti taas uuden rajan. Olemme ennennäkemättömässä, suorastaan absurdissa tilanteessa. Suomi on aloittanut viestintäkampanjan Aasiaan. Siinä pääministeri pyytelee anteeksi toisen päähallituspuolueen kansanedustajien rasistista ja lapsellista naamanvenyttelyä.
Hyvä, että pyytää. Mutta miten on mahdollista, että tässä uppo-oudossa tilanteessa edes ollaan?
Syy löytyy, kun pääministeri katsoo peiliin. Tässä tilanteessa ollaan, koska johtajuutta ei ole. Orpo uhkuu ja puhkuu, mutta Perussuomalaiset tekevät mitä tekevät.
On käymässä niin, että sen minkä tasavallan presidentti Suomen puolesta maailmalla rakentaa, hallitus hajottaa. Suomen maakuva ja maine maailmalla kärsivät.
Nyt vaarantuvat vienti ja kauppa Aasiaan. Esimerkiksi Suomen ja Japanin suhteiden puolesta on tehty vuosikymmeniä töitä. Kiitos Perussuomalaisten pelleilyn ja Orpon heikkouden, tehty työ on valumassa hukkaan.