Hyvätuloiset tuskin tarvitsevat alennuskuponkeja autonvaihtoon
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan keskustalaiset jäsenet, kansanedustajat Jouni Ovaska, Mauri Kontu ja Vesa Kallio ehdottavat hallituksen ehdottamaa autojen romutuspalkkiota hylättäväksi.
Keskustalaiset pitävät esitystä tehokkaana rahojen tuhlaamisena aikana, jolloin valtio velkaantuu ennätysnopeasti ja kaikesta leikataan. Hallitus on varannut romutuspalkkion rahoitukseen 20 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027 uuden nollapäästöisen sähkö- tai vetyauton takka uuden keskimääräistä enemmän saastuttavan uuden polttomoottoriauton hankintaa varten.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana toimiva Ovaska ihmettelee hallituksen leväperäistä rahankäyttöä, jolla suositaan taas kerran muutoinkin hyvin toimeentulevia.
– Romutuspalkkiosta pääsisivät nauttimaan hyvätuloisemmat, jotka muutoinkin olisivat ostamassa uuden täyssähköauton tai uuden polttomoottoriauton. Mihin esimerkiksi uuden sähköauton ostaja tarvitsee 2 500 euron romutuspalkkiota, kun sellaisen keskihinta on uutena 50 000 euroa?
– Ulkomailta saadut kokemukset osoittavat, että hallituksen esittämällä romutuspalkkiomallilla autokanta ei uusiutuisi nopeammin eikä sillä olisi liikenteen päästöjä vähentävä vaikutus.
Konnun mukaan hallitus on toimillaan ajanut alas ihmisten uskon omaan talouteensa ja säästämään, mikä näkyy myös hiipuneessa autokaupassa.
– Parhain kannuste hankkia uusi auto olisi, jos hallitus toteuttaisi lupauksensa 100 000 uudesta työpaikasta ja työttömiksi nyt joutuneet saisivat töitä.
– Autokannan uudistumista edistäisi myös, jos hallitus viimeinkin alkaisi vauhdittaa vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfran rakentamista Suomessa.
Kallio pitää romutuspalkkiota kiireellisempänä toimena estää autojen romuttuminen hallituksen huonoon kuntoon päästämällä vähäliikenteisemmällä tieverkolla.
– Suomen kansantalouden, talouskasvun aikaan saamisen, Suomen huoltovarmuuden ja alueellisen tasa-arvon kannalta kohdistaisimme romutuspalkkioon osoitetut rahat hallituksen miltei kokonaan nollaaman yksityisteiden avustusten korotukseen.