YLE-työryhmä sai työnsä valmiiksi, jossa linjattiin ettei 2025–2027 tehdä indeksitarkastuksia ja vuoden 2026 alusta ALV-kanta nousee 10 prosentista 14 prosenttiin. Kansanedustaja Jouni Ovaska edusti Keskustan eduskuntaryhmää työryhmässä.
- Kyllähän näitä linjauksia rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa mutta olen tyytyväinen, että työ tuli valmiiksi. Tiukassa taloustilanteessa pidän perusteltuna, että Yle osallistuu osaltaan myös säästötalkoisiin ja tehostaa toimintaansa. Ylen rooli on kriittisen tärkeä yhteiskunnassa ja oli tärkeää saada sopu mahdollisimman pian, jotta Yle voi keskittyä toiminnan kehittämiseen ja jatkamiseen säästöpäätösten jälkeen, Ovaska kommentoi.
- Yleisradio on meidän kaikkien suomalaisten radio. On tärkeää, ettei poliitikot puutu Ylen sisältöihin ja Yle voi tuottaa jatkossakin monipuolista ja laadukasta sisältöä. Uskomme, että näiden leikkausten jälkeen nämä sisällöt voidaan turvata.
Ovaska näkee tärkeänä, että jakelutuki turvataan. Myös av-kannustimen vakiinnuttaminen palvelee suomalaista kulttuurikenttää.
- Näillä päätöksillä halutaan varmistaa, että Yle lisää kotimaisten tuotantojen ostoja.