Kansanedustaja Jouni Ovaska: Miksi Postin omistajaohjaus nukkuu?
Miksei hallitus puolusta monipuolista mediaa ja paikallislehtiä, kysyy Ovaska
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) vaatii liikenneministeri Lulu Ranteelta (ps.) ja omistajaohjausministeri Joakim Strandilta (rkp.) toimia postipalveluiden turvaamiseksi koko Suomessa.
Posti on ilmoittanut jälleen uusista hinnankorotuksista. Kesäkuussa postipalveluiden hinnat nousevat keskimäärin 12 prosenttia.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ovaska kummastelee hallituksen hiljaisuutta.
- Tällä menolla suomalainen paikallismedia kuolee, kun Posti jatkuvasti nostaa jakelukustannuksia. Samaan aikaan kun amerikkalaiset somejätit valtaavat alaa ja Ylelle tehdään mittavat leikkaukset, Suomeen on syntymässä uutiserämaita.
Ovaskan mukaan Posti toimii käytännössä monopoliasemassa, jolloin sillä on myös yhteiskunnallinen vastuu demokratian ja sananvapauden toteutumisesta.
- Hallitus ei tätä ymmärrä. Posti on valtionyhtiö, joka samaan aikaan sekä heikentää palveluitaan että nostaa ryöstömäisesti hintojaan. Esimerkiksi Pirkanmaalla on vuotanut julkisuuteen tietoja, että Posti on aikeissa lopettaa varhaisjakelun suurimmassa osassa Pirkanmaata.
- Missä on omistajaohjaus? Omistajaohjaus Joakim Strandilla (rkp.) on aikaa puuttua Finnairin päätökseen lopettaa ruotsinkieliset kuulutukset, mutta kun maakuntien postitoiminta ajetaan alas, kukaan ei sano sanaakaan, ei suomeksi saati ruotsiksi.
Ovaska kysyy myös parlamentaarisessa Yle-työryhmässä sovitun jakelutuen valmistelun perään.
- RKP kyllä puolustaa kielellisiä oikeuksia parhaansa mukaan, mutta kuka puolustaa maakuntia. Mitä tekevät perussuomalaiset? Koska jakelutukiesitys saadaan eduskuntaan? Siitä on sovittu Yle-työryhmässä. Meidän on tehtävä töitä paikallisen median puolustamiseksi.