Puoluejohtaja Petteri Orpo on sanonut Kokoomuksen haluavan toteuttaa yhteensä 10 miljardia euroa maksavat kolme suurta raidehanketta.
Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaska ilmoittaa Keskustan vastustavan miljardihankkeita, joihin Suomella ei ole varaa. Samalla esimerkiksi ns. metsärata jättäisi alleen Hämeessä ja Pirkanmaalla arvokkaita alueita ja vaarantaisi asumista ja elinkeinoelämää. Ovaskan mielestä Kokoomuksen pirkanmaalaiset eduskuntavaaliehdokkaat yrittävät salailla puolueensa linjaa.
”Pirkanmaan kokoomuslaiset ovat koettaneet kiemurrella tästä kysymyksestä. Puolueensa kanta on kuitenkin yksiselitteinen.”
Kansanedustaja Ovaska on tyytyväinen Keskustan selkeään linjaan. Hän muistuttaa, että Keskusta on suoraselkäisesti kertonut julkisuudessa, että puolue vastustaa suunnittelun ja selvitystenteon jatkamista.
”Ihmettelen, etteivät myöskään SDP tai Perussuomalaiset irtisanoudu näin järjettömistä hankkeista.”
Pirkanmaalaisilla on muutama päivä aikaa päättä, miten he haluavat kotimaakuntaansa jatkossa kehitettävän. Ovaska panostaisi nykyisin teihin ja väyliin.
”Korjausvelkaa on kurottava umpeen.”