Rahapulassa moni usein miettii, onko mitään myytävää. Viimeiseksi säästetään omaisuus, joka tuottaa. Ei kannata tappaa lypsävää lehmää, muistuttaa vanha sanonta.
Suomi on valtion omistuksissa OECD-maiden keskitasoa ja niiden arvo ja tuotto-odotukset kasvavat vauhdilla. Viime vuosi oli omistuksille ja samalla veronmaksajille hyvä, sillä yhtiöomistusten arvo kasvoi 38 miljardiin euroon ja omaisuustulot nousivat kolmanneksella 1,9 miljardiin euroon. Nämä tuotot ovat tervetulleita.
Rahapulassa Petteri Orpon (kok.) hallitus on kuitenkin päättänyt panna omaisuutta lihoiksi rahoittaakseen itselleen mieluisia hankkeita. Räikein esimerkki tästä on 3-4 miljardia euroa maksava Turun tunnin juna. Kevään kehysriihessä hallitukselta odotetaan lisää linjauksia, koska hallituksen tavoite omistuksista kerättävästä kolmesta miljardista jää vajaaksi.
Jos omaisuus myydään, siitä ei kerry osinkoja tai muuta tuottoa tulevaisuudessa. On hullunkurista rahoittaa esimerkiksi junahanketta, jonka asiantuntijat ovat todenneet kannattamattomaksi. Vielä irvokkaammaksi tilanteen tekee se, että rata on tarkoitus rakentaa pääministerin kotikaupungista Helsinkiin.
Valtion omistajaohjauksen ylijohtaja Maija Strandberg on huolissaan omaisuuden nopeasta myynnistä ja sen lyhytjänteisyydestä. Valtion omistajapolitiikka ja -ohjaus ovat pitkäjänteistä puuhaa, jolloin poikkipuolueellinen ja yli vaalikausien kestävä sopu on erityisen tärkeää.
Kyse on meidän kaikkien suomalaisten omaisuudesta, jota tulisi hoitaa pitkäjänteisesti ja vastuullisesti tulevia sukupolvia varten. Tämän kaltaisten tuottoelementtien purkaminen on täysin vastuutonta.
Valtion omistajuudella on myös kasvanut merkitys erityisesti osakkeissa, jotka liittyvät kriittiseen infrastruktuuriin tai energia- ja puolustussektoriin. Tällaisten yhtiöiden omistus tuo pitkäjänteistä tuottoa ja turvaa yhteiskunnan toimivuutta myös kriisitilanteissa.
Me valitettavasti tiedämme seuraukset, kun kriittinen infrastruktuuri siirtyy valtion ulkopuolelle. Ei ole kansalaisten eikä valtiontalouden etu toistaa Carunan kaltaisia virheitä.
Pelkoa on herättänyt myös Orpon ja Purran hallituksen päätös viedä Posti pörssiin. Lähes välittömästi Posti korotti hintojaan.
Postin huhtikuun alussa voimaan tullut uusi aluehinnoittelumalli on lähes kaksinkertaistanut jakeluhinnat suurten kaupunkiseutujen ulkopuolella. Tämä kasvattaa ihmisten alueellista eriarvoisuutta. Monilla seuduilla paikallislehdet ja järjestölehdet ovat ainoa säännöllisesti ilmestyvä tiedonlähde. Niiden jakelu nojaa Postiin, koska muita jakelijoita ei ole. Postin uusi hinnoittelupolitiikka uhkaa ajaa paikallislehdet nurin, jolloin ihmiset jäävät lehteään vaille.
Tällaisten esimerkkien soisi muistuttavan hallitusta siitä, miten tärkeää on huolehtia tarkasti omistuksistaan. Samalla pitäisi huolehtia suomalaisesta omistajuudesta, sillä monesti kotimaasta ei löydy ostajia myytäville osakkeille, vaan omistukset siirtyvät ulkomaille.
Nyt tarvitaan malttia. Urho Kekkosen sanoin on syytä kysyä: ”Onko maallamme malttia vaurastua?”