Ovaska esittää nuorille kuljettajille nollapromillerajaa

11.1.2026

|

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) esittää alaikäisille kuljettajille nollapromillerajaa. Hänen mukaansa nuorilla kuljettajilla on muita suurempi onnettomuusriski, ja he ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa.

Ovaska ehdottaa, että 17-vuotiaille ikäpoikkeusluvalla ajokortin saaneille asetettaisiin nykyistä tiukempi rattijuopumusraja. Hänen mukaansa nuorilla on vähän ajokokemusta ja alkoholi heikentää ajokykyä merkittävästi.

  • Nuorilla on vähemmän ajokokemusta, ja alkoholi heikentää ajokykyä. Valitettavasti auto ei ole aina nuorille pelkkä kulkuväline, vaan myös hengailupaikka, jossa saatetaan käyttää alkoholia, Ovaska sanoo.

Ovaskan mukaan suurimmassa osassa Euroopan unionia niin sanotuilla noviisikuljettajilla promilleraja on joko 0.0 tai 0.2.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen Ovaska kritisoi myös hallituksen alkoholipolitiikkaa. Hänen mukaansa hallituksella olisi nyt mahdollisuus paikata tekemiään virheitä.

  • Kansanterveys on unohdettu. Suunnitelmat sallia väkevien alkoholijuomien kotiinkuljetus vievät kehitystä väärään suuntaan. On myös epäselvää, miten tällaista toimintaa edes valvottaisiin, Ovaska toteaa.

Ovaska toivoo, että hallitus kiristäisi promillerajoja ja parantaisi liikenneturvallisuutta erityisesti nuorten osalta.

Lisäksi Ovaska kannattaa alaikäisille kuljettajille yöajokieltoa. Jatkossa ikäpoikkeusluvalla ei saisi ajaa kello 00–05 välisenä aikana, ja poikkeusluvan ehtoja tiukennettaisiin.

Ovaskan mukaan myös ajokoulutusta tulisi kehittää.

  • Opetusta tulisi lisätä erityisesti oikealla autolla. Toivon, että ministeri Ranne arvioisi myös liukkaankelin opetuksen palauttamista oikealla autolla suoritettavaksi, Ovaska päättää.