Sasky koulutuskuntayhtymän Osara-maaseutuyksikkö Hämeenkyrössä ei saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä oikeutta järjestää hevostalouden perustutkintoa.
Pirkanmaa on merkittävä hevoskeskittymä ja työtä perustutkinnon saamiseksi on tehty laajalla rintamalla.
Hevostalouden ja eläintenhoidon työelämätoimikunnan lausunto koulutuksen järjestäjän osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmasta oli puoltava.
Hämeenkyröläislähtöinen kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) on tyrmistynyt päätöksestä.
– Työelämätoimikunta puoltaa luvan myöntämistä eli faktat ovat Osaran yksikön puolella. Kuitenkin ministeriö katsoo, ettei luvalle ole tarvetta.
– Me Pirkanmaan kansanedustajat ryhdymme yhdessä toimenpiteisiin luvan saamiseksi. Valmistelemme ministerille kirjallisen kysymyksen, jossa vaadimme luvan myöntämistä. Näyttää siltä, ettei asiaan ole perehdytty ministeriössä.
– Olemme yksituumaisia asiassa ja valmiita tapaamaan ministeriä mahdollisimman pian. Toivon myös, että Saskyn hallitus tekee oikaisupyynnön päätöksestä.