Ovaska vaatii hallitusta vetämään sairaalaesityksensä pois

16.12.2024

|

Keskustan kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen Jouni Ovaska vaatii hallitusta vetämään pois esityksensä sairaalaverkon karsimisesta. Ovaskan mukaan esityksen valmistelu ja käsittely ovat olleet poikkeuksellisen sekavia, ja hallituspuolueiden sisäiset ristiriidat ovat heikentäneet kansalaisten luottamusta päätöksentekoon.

– Hallituksen esityksen epäjohdonmukaisuus ja ministeri Kaisa Juuson ristiriitaiset kommentit ovat ajaneet koko prosessin umpikujaan. Kun viisi hallituspuolueiden kansanedustajaa on ilmoittanut äänestävänsä esitystä vastaan ja nyt hallituspuolueiden sisältä kritisoidaan sen itsensä esittämää lausumaa, on selvää, että hallituksen linja on pahasti hajallaan. Tämä ei ole vastuullista päätöksentekoa, Ovaska toteaa.

Erhola Kokoomuksen toimeksiannolla vahtimaan Juuson toimintaa

Ovaska huomauttaa, että hallituksen riidellessä keskenään, ministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on kutsunut alivaltiosihteeriksi sosiaali- ja terveysministeriöön Pirkanmaan hyvinvointialueen johtajan yhden vuoden määräajaksi. Erhola on kyseisen ajan virkavapaalla Pirkanmaan hyvinvointialueen johtajan virasta. Samaan aikaan hän toimii virkavapautensa aikana Pirkanmaan hyvinvointialueen neuvonantajana yhtenä päivänä viikossa 3 750 euron kuukausipalkalla.

  • Vaikuttaa siltä, että Erhola on käytännössä palkattu Kokoomuksen toimesta seuraamaan ja valvomaan perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson toimintaa, jonka epäselvät ulostulot ovat hämmentäneet niin hallituspuolueita kuin oppositiotakin. Kokoomuksen ratkaisu nostaa Erhola ministeri Juuson vahdiksi kertoo, kuinka syvä luottamuspula hallituspuolueiden välillä vallitsee. Tämä tilanne on vakava paitsi hallituksen uskottavuuden myös päätöksenteon läpinäkyvyyden kannalta, Ovaska sanoo.

Ovaska nostaa myös esiin Erholan kaksoisroolin jääviyteen liittyvät kysymykset. Erhola toimii ensi vuoden ajan sekä sosiaali- ja terveysministeriön alivaltiosihteerinä että Pirkanmaan hyvinvointialueen neuvonantajana.

– Miten on mahdollista, että yksi ja sama henkilö voi sekä ohjata valtakunnallisesti että toteuttaa näitä päätöksiä alueellisella tasolla? Tämä on paitsi eettisesti kyseenalaista, myös riski päätöksenteon avoimuudelle, Ovaska painottaa.

Aikalisä on välttämätön

Ovaska kehottaa hallitusta vetämään esityksensä pois ja ottamaan aikalisän asian huolelliseen valmisteluun.

– Hallituksen hätiköity esitys heikentää terveyspalveluita useilla alueilla ja uhkaa kansalaisten yhdenvertaisuutta. Lausumaesitys ei korjaa näitä ongelmia. Sen sijaan hallitus yrittää paikata sisäisiä ristiriitojaan keinotekoisilla ratkaisuilla, jotka herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastaavat niihin, Ovaska sanoo.

Ovaska korostaa, että kansalaisten luottamus päätöksentekoon on nyt vaakalaudalla.

– Tämä esitys on heikko ja sekava, eikä sitä pidä väkisin runnoa läpi poliittisen arvovaltakysymyksen vuoksi. Hallituksen on vedettävä esityksensä pois ja palautettava valmistelu lähtöruutuun, Ovaska painottaa.