Peli poikki, Marin!

31.1.2023

|

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Jouni Ovaskan mukaan valmistelu valtioneuvoston kansliaan sijoitettavista turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta ja turvallisuuspoliittisesta yksiköstä on syytä viheltää poikki. Asetuksen olisi tarkoitus tulla voimaan maaliskuun alusta.

Ulkoasiainvaliokunnan jäsen Ovaska nostaa esiin lausuntoluonnoksella olleen asetusehdotuksen palautteen.

”Palaute on ollut tyrmäävää. Pääesikunnan mukaan perustelut ovat riittämättömiä, tasavallan presidentin kansalian mukaan hanke on ennenaikainen sekä ylimitoitettu, ja se perustunee erheellisiin olettamuksiin. Monet lausunnot osoittavat, ettei asiaa ole valmisteltu huolellisesti.”

Ovaska pitää erikoisena, että tässä vaiheessa hallituskautta suunnitellaan toisilta kysymättä uutta rakennetta. 

”Vääjäämättä tulee mieleen kysyä, onko tällä jokin puoluepoliittinen tarkoitus, ja miksi ehdotus tulee niin vahvasti pääministerin suunnalta, kun pikemminkin tarpeesta pitäisi olla ulkoministeriön, tasavallan presidentin kanslian ja valtioneuvoston kanslian yhteisarvio.”

”Aika puhaltaa peli poikki”

Ovaskan mukaan lausuntokierros on osoittanut, miten huonosti asetus on valmisteltu ja miten heikko ehdotus on kyseessä. 

”Tästä ei nyt pääministerin kannata tehdä arvovaltakysymystä vaan viisaasti peruuttaa ja puhaltaa peli poikki.”

Ovaska muistuttaa, miten ulko- ja puolustusministeriöt tuottavat jo nyt kaiken tarvittavan tiedon. ”Meillä on myös tp-utva, jossa hallitus ja tasavallan presidentti yhdessä arvioivat ja tekevät ratkaisuja. Siksi on hyvä välttää, ettei tule päällekkäisiä rakennelmia, eikä rakenneta sellaista organisaatiota, joka ei palvele ulko- ja turvallisuuspolitiikan suunnittelua.”