Puolassa vieraileva Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska: EU:n oltava valmis rahoittamaan rajaesteiden rakentamista

17.11.2021

|

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vierailee Puolassa 17.–19. marraskuuta. Vierailullaan valiokunta tapaa Puolan parlamentin alahuoneen Sejmin ulkoasiainvaliokunnan sekä EU:n raja- ja merivartiovirasto Frontexissa työskenteleviä suomalaisia. Lisäksi valiokunta tapaa Puolan ulkoministeriön, kansallisen turvallisuustoimiston ja kansalaisjärjestöjen edustajia ja vierailee Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston Odihrin päämajassa sekä Puolan juutalaisten historiasta kertovassa museossa.

Vierailulla mukana oleva keskustan kansanedustaja Jouni Ovaskan mukaan vierailu ajoittuu erittäin kriittiseen ja tärkeään ajankohtaan.

  • EU-Puola -suhde on jännitteinen erityisesti oikeusvaltiokiistojen vuoksi. Myös Turówin hiilikaivosta koskevat päiväsakot hiertävät. Nämä asiat ovat kuitenkin jääneet keskustelussa taustalle, kun koko Eurooppa seuraa tapahtumia Valko-Venäjän vastaisella rajalla, Ovaska toteaa.

Ovaskan mukaan EU ei ole onnistunut löytämään yhteistä ratkaisua muuttoliikkeen välineellistämisen vähentämiseksi ja estämiseksi.

  • Ennen kaikkea kyse on siitä, että jäsenmaat eivät ole päässeet sopuun keinoista. Nyt Puola on ilmoittanut, että heillä on resursseja hoitaa tilannetta rajalla, mutta mikä tilanne on tulevaisuudessa. Tämä ei ole viimeinen rajakriisi, valitettavasti, Ovaska toteaa.

Ovaskan mukaan tilanne EU:n ulkorajoilla tulee nostaa laajempaan keskusteluun.

  • Komissio on tähän asti torjunut ajatuksen, että EU rahoittaisi rajaesteiden rakentamista. Mielestäni tätäkin vaihtoehtoa on pohdittava. Unionin on huolehdittava ulkorajoistaan, Ovaska päättää.