Suomalaiset lentokentät eivät ole kauppatavaraa

7.3.2025

|

Keskustalaiset Ovaska ja Kallio ärähtivät hallitukselle:


Suomalaiset lentokentät eivät ole kauppatavaraa

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan keskustalaiset jäsenet Jouni Ovaska ja Vesa Kallio hämmästelevät kokoomuksen ja perussuomalaisten johtaman hallituksen aikeita perustaa Finavian rinnalle uusi lentoasemayhtiö, jonne siirtyisivät Finavian tappiolliset lentokentät, kuntien omistamat lentokentät sekä lentopaikkoja, joihin voitaisiin liikennöidä liike- ja tilauslentoja. Asiasta uutisoi tänään YLE.

  • Hallitus tuli tällä paljastaneeksi, että se on laittamassa valtion kokonaan omistaman lentokenttäyhtiö Finavian myyntikuntoon. Sijoittajille olisi menossa siitä lähes puolet, jolloin Suomen valtio menettäisi käytännössä ohjausvaltansa.
     
  • On surullista, että kaupantekoon ollaan ryhtymässä vain siksi, koska rahapulassa olevalla hallituksella on vaikeuksia rahoittaa muun muassa lupaamaansa Turun tunnin junaa. Pidän tätä vastuuttomana ja hyvin lyhytnäköisenä veronmaksajien omaisuuden hukkaamisena, Ovaska sanoo.


Tähän asti Finavia on ollut valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, joka on hoitanut yhteiskunnallisesti merkittäviksi koettuja lentokenttiä. Jatkossa jopa kaksi kolmasosaa Finavian ja kuntien omistamista lentokentistä joka puolella Suomea siirrettäisiin uudelle lentokenttäyhtiölle, jonka omistajapohjaa ei tiedetä.

  • Hallitus on aiemmin kantanut huolta kriittisen infran omistusten joutumisesta vääriin käsiin. Eduskunnassa käsitellään parhaillaan kriittistä infrastruktuuria suojaavia lakiesityksiä koskien myös lentoasemia, mutta samaan aikaan hallitus on luovuttamassa määräysvallan valtaosasta suomalaisia lentokenttiä tuntemattomille ja kasvottomille markkinavoimille. Tämä on hyvin ristiriitaista, Kallio ihmettelee.

Ovaska ja Kallio vetoavat hallitukseen, että se tulisi lentokenttäasiassa järkiinsä samalla tavalla kuin tapahtui viime syksynä suomalaisen veden kanssa. Suomen huoltovarmuudelle, puolustamiselle ja turvallisuudelle tärkeää perusinfraa ei saa alistaa kauppatavaraksi eikä alijäämäisten valtion budjettien katteeksi