Tahdomme puolustaa maatamme

21.3.2022

|

Viime vuonna – siis jo ennen Ukrainassa käytävää sotaa – uutisoitiin maanpuolustustahdon nousseen kaikissa ikäryhmissä. Valtioneuvoston asettama maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta ilmoitti, että peräti 84 prosenttia vastaajista ilmaisi olevansa valmiita osallistumaan maanpuolustukseen jos Suomeen hyökätään. Myös aiempina vuosina luku on ollut korkea, 80 prosentin luokkaa.

Julkisuudessa on useaan otteeseen todettu, että korkea maanpuolustustahto on tärkeä osa Suomen uskottavaa puolustusta. Tätä tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa, kun seuraa mikä merkitys ukrainalaisten toimilla on ollut Venäjän käsittämättömän hyökkäyksen aikana. Muistissa on myös Talebanin uskomattoman nopea valtaannousu Afganistanissa. Merkittäväksi syyksi esitettiin Afganistanin armeijan ja poliisin heikoksi osoittautunutta taistelutahtoa.

Puolustustahtoon vaikuttaa moni asia. Minulle puolustamisen arvoista on esimerkiksi demokraattinen hallintotapa, vapaa tiedonvälitys, ihmisoikeudet, jokaisen oikeus koulutukseen, terveydenhuoltoon ja ylipäätään inhimilliseen elämään. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen voi kokea yhteiskuntamme puolustamisen arvoiseksi.

Jouni Ovaska
Kansanedustaja (kesk.)