”Unohdettiinko kertoa eduskunnalle?”

21.8.2024

|

Keskustan EU-vastaava, suuren valiokunnan jäsen, Jouni Ovaska pitää pääministeri Orpoon kohdistunutta arvostelua Euroopan poliittisen yhteisön kokouksen väliin jättämisestä kohtuuttomana. Ovaskan mukaan Orpon päätös jättää kokous väliin on ymmärrettävä. Hänen mukaansa kohu olisi voitu välttää, jos kokouksen sisällöstä ja sijaistamisesta olisi informoitu eduskuntaa.

-Hallitus laiminlöi eduskuntaa, kun se ei antanut informaatiota ennen poliittisen yhteisön kokousta. Esimerkiksi viime kaudella silloinen pääministeri Sanna Marin oli suuren valiokunnan kuultavana sekä ennen että jälkeen yhteisön kokouksen. Myös ulkoasiainvaliokunta osallistui ensimmäiseen kokoukseen, johon valtioneuvoston kanslia ja ulkoministeriö olivat valmistelleet muistion.

Ovaskan mukaan jälkipuheilta olisi vältytty, mikäli pääministeri olisi hoitanut tiedottamisen asiallisesti ja kertonut eduskunnalle lähestyvästä kokouksesta.

-Nyt eduskunnan valiokunnan jäsenille ei annettu minkäänlaista informaatiota.

-Tällaisissa asioissa kannattaisi olla tarkka, jotta vältytään turhilta sekaannuksilta. 

Ovaskan mukaan hallituksen ja eduskunnan tiedonkulkua pitää parantaa. 

-Nythän kaikki maan merkittävimmät ulko- ja turvallisuuspolitiikan postit ovat kokoomuksella. Siksi ei riitä, että kokoomuksen sisällä tiedetään sijaisuusjärjestelyistä ja tulevista kokouksista.

Ovaskan mukaan jää vielä epäselväksi, kuka kokouksesta antaa eduskunnan valiokunnille jälkiraportin ja selostaa kokouksen annin.