Keskustan kansanedustaja, eduskunnan suuren valiokunnan jäsen Jouni Ovaska pitää hallitusta epätoivoisena, kun sen edustajat keskeyttävät osallistumisensa Kultaranta-keskusteluihin salliakseen alkoholin kotiinkuljetuksen.
Eduskunnan on määrä äänestää asiasta tänään.
Mikäli eduskunta ei tänään hyväksy alkoholilain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisena, asia tulee käsiteltäväksi suureen valiokuntaan.
Ovaska paheksuu suuren valiokunnan puheenjohtajan, Kokoomuksen kansanedustajan Sinuhe Wallinheimon toimintaa. Ovaskan mukaan hän väärinkäyttää asemaansa.
– Meille on ilmoitettu, että asia tulisi valiokunnan käsittelyyn saman tien istunnon päätyttyä. Tämä on demokratian halveksuntaa. Miksei asia voi odottaa, jotta suuren valiokunnan jäsenet voivat perehtyä materiaaliin? Ovaska kummeksuu hallituksen toimintaa. Monet EU-asiantuntijat ovat pitäneet notifioinnin tarkastamista tärkeänä. Hänen mukaansa hallituksen olisi pitänyt varmistaa asian oikeusperusta ennen sen tuomista käsittelyyn.
– Kokoomuksella on niin kiire wolttaamaan viinaa, että siinä jää presidenttikin toiseksi. Kristillisdemokraatit laulavat Suvivirttä samaan aikaan, kun hallituskumppani ajaa Alkon monopolin alas.