Keskustan Ovaska: EU:n tiivistettävä turvallisuuspoliittista yhteistyötä.

15.9.2021

|

Tiedote

Medioille 15.9.

Julkaistavissa heti

Keskustan Ovaska: EU:n tiivistettävä turvallisuuspoliittista yhteistyötä.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti tänään vuosittaisen EU:n tila puheensa. Puhe käsitteli laajasti ajankohtaisia aiheita, ja siinä nostettiin esiin myös EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Von der Leyen käytti ilmausta ”hyperkilpailun aika” kuvaamaan nykytilannetta, jossa suurvaltakilpailu on palannut ja jossa vaikutusvaltaa pyritään lisäämään monin keinoin.

Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaskan mukaan komission puheenjohtajan kuvaus on osuva.

  • Tälle ajalle on tyypillistä suurvaltakilpailu, alueelliset kiistat ja vaikutusvallan kasvattaminen, keinoista välittämättä. Tähän yhdistyy iso kirjo laaja-alaisen vaikuttamisen toimenpiteitä. Analyysi on yhtenäinen esimerkiksi viime viikolla julkaistun puolustusselonteon tilannekuvauksen kanssa, Ovaska toteaa.

Komission puheenjohtaja painotti, ettei ole olemassa turvallisuus- ja puolustuspoliittista kysymystä, johon oikea vastaus olisi yhteistyön vähentäminen. Toisaalta hän korosti myös EU:n tarvetta kyetä tekemään enemmän itsenäisesti.

Ovaskan mukaan tähän liittyvä nosto Euroopan puolustusunionin tarpeesta oli tärkeä.

  • EU:n on kyettävä olemaan vahvempi toimija myös turvallisuuspolitiikassa. Mielestäni von der Leyen totesi hyvin osuvasti, että olennaisinta on poliittinen tahto, jota ei tällä hetkellä löydy tarpeeksi. Esimerkiksi puolustusyhteistyötä voitaisiin tehdä nykytilanteessakin enemmän, jos siihen olisi tahtoa, Ovaska pohtii.

Kollektiivisen päätöksenteon perustan vahvistaminen tilannetietoisuuden kehittämisen kautta, yhteen toimivuuden parantaminen sekä kyberturvallisuus olivat von der Leyenin puheen kolme konkreettista avausta puolustukseen liittyen.

Ovaska nostaa näistä tärkeimmäksi päätöksenteon.

  • EU:n turvallisuuspoliittisen heikkouden ytimenä on mielestäni juuri päätöksenteon hitaus. Von der Leyenin avaus tilannetietoisuuden kehittämisestä on hyvä, mutta sen lisäksi tarvitsisimme harkiten lisää määräenemmistöpäätöksentekoa. Ilman päätöksenteon tehokkuutta yhteen toimivuudesta tai kyberpuolustuskyvystä ei juuri ole hyötyä, Ovaska linjaa.

Ovaska toivoo, että päätöksenteon kehittäminen nousisi keskeiseen osaan Euroopan puolustusta käsittelevässä huippukokouksessa.

  • Komission puheenjohtaja kertoi aikovansa yhdessä presidentti Macronin kanssa kutsua koolle Ranskan puheenjohtajakaudella Euroopan puolustusta käsittelevän huippukokouksen. Tämä olisi luonteva paikka linjata (tästä) päätöksenteon kehittämisestä, joka nyt on unionin akilleen kantapää turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintakyvyn parantamisessa, Ovaska päättää.