Keskustan Ovaska: Koulutuspaikkojen lisäys vahvistaa Tampereen asemaa

20.12.2021

|

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on tänään 20.12. tehnyt päätöksen korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisestä. Koko maassa yliopistopaikkoja lisätään 1 469 ja ammattikorkeakouluihin 822 kappaletta.

Pirkanmaalla uusia aloituspaikkoja myönnettiin Tampereen yliopistoon 257 ja Tampereen ammattikorkeakouluun 50 kappaletta.

Kansanedustaja Jouni Ovaska Tampereelta iloitsee tehdyistä päätöksistä.

  • Ehdottoman hyvä ja tärkeä päätös. Pirkanmaan suurimpia kasvun tulppia on osaavan työvoiman puute. Tehty päätös vastaa tähän tarpeeseen, Ovaska toteaa.

Ovaska korostaa päätöksen perustuvan nimenomaan korkeakoulujen omiin hakemuksiin.

  • Näitä päätöksiä ei ole saneltu ylhäältä päin, vaan ne on tehty alueen tarpeeseen perustuvien korkeakoulujen omien hakemusten pohjalta. Yhteistyöllä vahvistetaan koko maan kattavaa korkeakouluverkkoa, alueelliset erityistarpeet ja korkeakoulujen osaaminen huomioiden, Ovaska sanoo.

Kansanedustajan mukaan nimenomaan maakuntien korkeakouluihin tehdyt aloituspaikkalisäykset ovat tehokkain keino alueelliseen osaajapulaan.

  • Käytäntö on osoittanut sen, että Helsingissä korkeasti kouluttautunut siirtyy avoimen työpaikan perässä heikosti maakuntiin. Sen sijaan maakunnassa opiskellut on halukas jäämään töihin opiskelupaikkakunnalle, mutta siirtyy tarpeen mukaan kyllä pääkaupunkiseudullekin. Tämä päätös vahvistaa Tampereen ja koko Pirkanmaan asemaa edelleen, Ovaska toteaa.