Pidetään huoli lapsistamme

22.6.2022

|

Hankepaperit sisään ja lisää aikuisia kouluun. Viime vuosina suomalaisissa peruskouluissa on ajauduttu tällaiseen hankehumppaan, kun koulutuksen perusrahoitus on jäänyt vajaaksi.

Monessa koulussa pienryhmäopetuksesta on luovuttu lähes kokonaan kolmiportaisen tuen malliin siirryttäessä. Tukea tarvitsevat oppilaat jäävät yleisopetuksessa ilman riittävää ohjausta samalla kun moni joutuu tinkimään opetuksestaan. Opettajien ollessa ahtaalla lasten etu saattaa jäädä toteutumatta. 

Pisa-tulokset heikkenevät ja oppimistulosten välinen kuilu syvenee. Monet opettajat kertovat, että keskinkertaisia tuloksia saavien oppilaiden määrä vähenee samaan aikaan, kun ääripäät korostuvat. Monet alisuoriutuvat, ja vastaavasti erinomaisesti menestyvät oppilaat erkaantuvat muista.

Jos haluamme, että Suomi on tulevaisuudessa sivistyksen mallimaa, on koulutuksen perusrahoitus laitettava kuntoon. Riittävillä opettaja- ja ohjaajaresursseilla sekä tuntijaolla varmistetaan oppilaille riittävä pohja edetä koulupolulla. Enemmän tukea tarvitsevalle on löydyttävä paikka pienryhmästä.

Saamastani palautteesta päätellen myös meillä Tampereella on paljon tehtävää. Isommat linjaukset toki tehdään valtakunnallisesti, mutta kaupunginvaltuusto päättää kaupunkimme rahankäytöstä. Siksi ensi vuoden budjettia valmisteltaessa pitää koulutus olla kärjessä.

Myös korona-ajan vaikutukset näkyvät vielä pitkään. Moni lapsi oireilee. Olen kuullut teineistä, jotka ovat joutuneet jättämään koulupäivän kesken ahdistuksen vuoksi.

Meiltä aikuisilta kysytään paljon. Meidän on pystyttävä tarjoamaan lapsille ja nuorille turvallinen kasvuympäristö, jossa saa myös epäonnistua. Samalla meidän on muistettava kohtuus. Liian moni nuori joutuu jo liian varhain suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja pohtimaan arvosanojaan jatko-opintoja varten.

Keskustan periaateohjelma muistuttaakin meitä: ”Jokaisella lapsella on omat vahvat oikeutensa. Niistä suurin on oikeus turvalliseen lapsuuteen ja leikkiin. Lapsista on pidettävä huolta, rohkaistava ja kuultava heidän näkemyksiään. Eksynyt nuori tarvitsee tukemme ja elämälleen merkityksen. Harrastus, kannustus ja luottamus voivat muuttaa suunnan.”