Puolustussopimus Yhdysvaltojen kanssa on merkittävä askel liittolaissuhteessamme. On selvää, että tämä sopimus ei itänaapuriamme miellytä. Tulemme todennäköisesti näkemään häirintää ja ilkeyksiä. Siihen on varauduttava.
Samaan aikaan sopimuksia solmitaan myös Ruotsin ja Tanskan kanssa. Norjan ja Yhdysvaltojen välillä vastaavanlainen sopimus on jo voimassa. Jokainen puolustussopimus on yksilöllinen, mutta on itsestään selvää, että Pohjoismaiden sopimusten on syytä muistuttaa toisiaan.
Pohjoismaat on yksi yhtenäinen alue, jonka puolustuksellista suunnittelua ja varautumista on arvioitava aina kokonaisuutena. Se hyödyttää niin meitä, Yhdysvaltoja kuin Natoa.
Uskon, että Yhdysvallat ja Nato tulevat asettamaan meille vaatimuksia toimivan logistiikan suhteen. Tie- ja raideyhteyksiä on parannettava, ja sotilaalliseen liikkuvuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.
Pohjolan yhteinen liikenneinfrastruktuuri on osa Pohjoismaiden yhteistä kriisivalmiutta. Kansallisissa liikennesuunnitelmissa tulee huomioida pohjoismainen näkökulma. Pohjoismainen liikenneministerineuvosto pitää perustaa viimeistään nyt.
Pohjoismaiden tulee omaksua yhtenäiset käytännöt suhteessa Yhdysvaltoihin, ja meidän tulee myös yhdessä puolustaa niitä arvoja, joiden pohjalta olemme tottuneet toimimaan, erityisesti nyt kun Yhdysvallat puolustussopimusten myötä saa uusia toimivaltuuksia itsenäisten maidemme kamaralla.
Lisätietoja:
Jouni Ovaska 040 71 71 145