Kansanedustaja Ovaska (kesk.): Kaksinaamaista hurskastelua, Harjanne
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) tyrmää vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen esityksen maa- ja metsätalousministeriön lakkauttamisesta. Ovaskan mukaan esitys on kaikilla mahdollisilla tavoilla Suomen edun vastainen.
”Maa- ja metsätalousministeriön alasajo olisi vakava virhe. On selvää, että ainakaan Keskustan vahtivuorolla tällaista ei tulla missään olosuhteessa hyväksymään”, Ovaska sanoo.
Ovaska muistuttaa, että Suomessa tarvitaan vahva maa- ja metsätalousministeriö juuri siksi, että ruoka, metsät ja luonnonvarat ovat poikkeuksellisen tärkeässä asemassa ja ala on merkittävä työllistäjä.
”Kaksinaamaista hurskastelua”
Ovaska jyrähtää Helenin hallituksessa istuvalle Harjanteelle kaksinaamaisesta hurskastelusta.
”Energiayhtiönne tuo Suomeen lämmityspolttoaineeksi afrikkalaisia pähkinänkuoria, jotka saattavat tutkijoiden mukaan tuoda mukanaan haitallisia vieraslajeja mantereelta toiselle. Kotimainen bioenergiako ei vihreille kelpaa?”
”Vihreät näyttää nyt hakevan profiilia maaseudun, metsänomistajien ja ruuantuottajien kustannuksella. Tämä ei ole vastuullista ympäristöpolitiikkaa, vaan koko Suomen kannalta lyhytnäköistä vastakkainasettelua. Harjanteen ulostulosta paistaa läpi vihreiden tarve korostaa omaa vihreyttään suhteessa muihin vasemmistopuolueisiin”, Ovaska toteaa.
Ovaska pitää erityisen huolestuttavana sitä, että vihreiden kansanedustaja esittää näin merkittävän ministeriön lakkauttamista tilanteessa, jossa Suomen omavaraisuuden, huoltovarmuuden ja kotimaisen ruuantuotannon merkitys on entisestään korostunut.
”Maailman epävakaa tilanne on osoittanut, kuinka tärkeää on pitää huolta omasta ruuantuotannosta ja luonnonvaroista. Juuri näistä asioista vastaavan ministeriön lakkauttaminen olisi käsittämätön viesti suomalaisille tuottajille, metsänomistajille ja maaseudun ihmisille”, Ovaska painottaa.
Ovaska vaatii vihreiltä selvyyttä siihen, onko maa- ja metsätalousministeriön lakkauttaminen puolueen virallinen kanta vai pelkästään Harjanteen oma ulostulo.
”Ainakin se on viherpesua”, päättää Ovaska.