Keskustan Ovaska: Pirkanmaasta Suomen kiertotalousosaamisen keskus

26.1.2021

|

Fortum Oyj julkisti tänään 26.1. avaavansa uuden sähköautojen akkujen mekaanisen kierrätyslaitoksen Ikaalisiin. Laitoksen toiminta käynnistyy helmikuussa ja se työllistää yhtiön arvion mukaan 20 henkilöä.

Keskustan pirkanmaalainen kansanedustaja Ovaska riemuitsee Fortumin päätöksestä:

  • Loistava uutinen heti vuoden alkuun! Teolliset työpaikat toimivat kuntatalouden selkärankana ja ovat aina erityisen tervetulleita. Fortumin investoinnit Ikaalisiin antavat uskoa myös tulevaa ajatellen, Ovaska kertoo.

Tänään tiistaina (26.1.) julkaistiin myös työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän johdolla Työ- ja elinkeinoministeriön kansallinen akkustrategia, joka esittelee toimenpiteitä, joilla Suomesta tehdään akkutuotannon kärkimaita vuoteen 2025 mennessä. Fortumin tuotantolaitos on yksi strategiaa tukevista lippulaivahankkeista.

Ikaalisiin avattava akkujen kierrätyslaitos on Ovaskan mukaan oivallinen esimerkki siitä valtavasta potentiaalista, jota koko kiertotalouden alaan liittyy. Pirkanmaalla tämä tilaisuus tulee hänen mukaansa hyödyntää.

  • Pirkanmaalla on koko maan näkökulmasta katsottuna loistava logistinen sijainti, valmista infrastruktuuria sekä korkeatasoista tutkimus-, tuotekehitys ja innovaatio-osaamista. Lisäksi maakunnan oppilaitokset – korkeakoulut etulinjassa – kouluttavat osaavaa työvoimaa, Ovaska pohtii.

Ovaskan mukaan maakunnasta tulee löytyä nyt määrätietoista yhteistyötä, jolla Pirkanmaasta luodaan kiertotalouden monialainen osaamiskeskittymä. Mielestäni meillä on kaikki edellytykset olla Suomen kärkimaakunta kiertotalouden osaamisessa. Tätä on lähdettävä nyt toteuttamaan maakunnan keskuskaupungin johdolla, hyvässä yhteistyössä, Ovaska päättää.