Askel Nato-polulle otettu

8.3.2022

|

Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa koko Euroopan turvallisuusrakenteita arvioidaan uudestaan. Venäjän häikäilemätön toiminta ja yksipuolinen historian tulkinta ovat johtaneet kansainvälisen oikeuden rikkomiseen. Itsenäisen valtion itsemääräämisoikeutta on loukattu syvästi.

Euroopan unioni ja muu läntinen maailma ovat vastanneet Venäjän rikoksiin voimakkaasti. Muutamassa päivässä tehtiin useita historiallisia päätöksiä. Tuskin kukaan olisi vielä hetki sitten uskonut, että joudumme turvautumaan ennennäkemättömiin talouspakotteisiin ja aseavun lähettämiseen sotaa käyvään maahan Euroopassa. Jo miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Ukrainassa.

Kriisin keskellä on navigoitava vajailla tiedoilla ja luotettava, että tarkkaan harkitut ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset kestävät niin hyvät kuin huonot ajat. Kuitenkin Euroopan turvallisuustilanne on järkkynyt perustavanlaatuisesti. Siksi meidän on tehtävä nopeaa ja kestävää arviota tapahtumien vaikutuksesta Suomeen.

Asiantuntijat tekevät nyt taukoamatta työtä kerätäkseen tietoja tilanteesta. Tämän pohjalta ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto tekee omat ratkaisunsa. Näin toimii maa, jossa myös pahimpaan on varauduttu ja jossa osataan pitää pää kylmänä myös kriisin keskellä.

Kysymys sotilaallisesta liittoutumisestamme on ajankohtainen. Myös oma kantani Natosta on muuttunut. ”Hakemus tänään, jäsenyys huomenna” -ajattelu ei ole realismia, kuten tasavallan presidenttimme totesi,  mutta Nato-jäsenyyden hyödyt ja riskit on kyettävä arvioimaan kriisin keskelläkin. Tämän kysymyksen äärellä ei sovi viivytellä, mutta samaan aikaan on muistettava, että vaikutukset tulevat joka tapauksessa olemaan vuosikymmenten mittaisia. Tulemme tiivistämään yhteydenpitoa myös Ruotsin kanssa. Ratkaisut olisi järkevää tehdä yhdessä.

Kansalaiskeskustelu ja -mielipide on varmistettava kuten demokraattisessa yhteiskunnassa kuuluu. Päättäjien on herkällä korvalla seurattava yleistä asenneilmapiiriä mutta ymmärrettävä, ettei Suomen ulkopolitiikkaa johdeta sosiaalisen median kautta. Aion kutsua tamperelaisia keskustelemaan ulkopolitiikasta jo tällä viikolla.

Yksi asia on kuitenkin jo tässä vaiheessa selvä: meidän on tiivistettävä yhteistyötä myös Euroopan unionin puitteissa ja käytävä entistä tiiviimpää dialogia Naton kanssa. 

Euroopan unionin on otettava vahvempi rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä ei korvaa Nato-yhteistyötä vaan täydentää sitä. EU:n nopean toiminnan joukot ovat erinomainen esimerkki tästä. Tällaisia aloitteita ajan parhaillaan käynnissä olevassa EU:n tulevaisuuskonferenssissa.

Sota Euroopassa on jatkunut kohta 12 päivää. Moni meistä on huolissaan. Takaan, että maamme ulkopoliittinen johto – tasavallan presidentti ja valtioneuvosto – tekee työtä suomalaisten turvallisuuden eteen taukoamatta. Mikään ei ole tällä hetkellä tärkeämpää. 

Vaikka moni meistä seuraa sotauutisia minuutti minuutilta, kannattaa puhelin laittaa välillä syrjään ja elää omaa arkea. Huolehditaan ennen kaikkea lapsistamme, jotka pelkäävät. On tärkeää luoda turvan tunnetta.

Ulkoasiainvaliokunta, jonka jäsen olen, tulee osaltaan huolehtimaan, että kaikki päätökset tehdään parhaan käytettävissä olevan tiedon pohjalta. Ei viivytellen, mutta huolella.