Euroopan tulevaisuuskonferenssi vahvistaa demokratiaa ja turvallisuutta

9.5.2022

|

Euroopan tulevaisuuskonferenssi on päättynyt. Konferenssin käynnistystilaisuus järjestettiin tasan vuosi sitten, Eurooppa-päivänä. Konferenssin päätelmät vahvistavat eurooppalaista demokratiaa, hyvinvoinnin perustaa, oikeusvaltioperiaatetta sekä unionin asemaa ja turvallisuutta. Eduskunnan valtuuskuntaan kuuluneen Jouni Ovaskan (kesk.) mielestä tärkeimmät konferenssissa esiin nousseet huolet liittyvät toimivaltaan.

  • Perustavanlaatuinen kysymys on se, kuinka hyvin Euroopan unioni pystyy vastaamaan kriiseihin. Normaaliaikana päätöksenteko kestää toimielinten kankeuden, mutta pandemian tai sodan iskettyä päätöksenteon toimivuutta koetellaan.

Terveyskriiseihin vastaamisessa ratkaisuksi on tarjottu unionin päätäntävallan lisäämistä. Turvallisuuspoliittisissa päätöksissä puolestaan tarvittaisiin määräenemmistöpäätösten laajentamista. Ongelmaksi on muodostunut yksimielisyysvaatimus, joka mahdollistaa yksittäisten jäsenmaiden talutusnuoraan joutumisen.

  • Koko alueen yhteiseen turvallisuuteen vaikuttavissa päätöksissä olisi tärkeää, että jäsenmaat olisivat yhtenäisiä. Euroopan unionin on yhtä heikko, kuin sen heikoin lenkki. Ulkopuolelta tulevaa vaikuttamista voidaan ehkäistä määräenemmistöpäätöksiä mahdollistamalla. Lisäksi tarvitaan entistä tiiviimpää  yhteistyötä Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kesken. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys selkeyttää osaltaan Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria ja vahvistaa Pohjois-Euroopan turvallisuutta ja vakautta.

Ovaska nostaa esiin myös toimivaltakysymyksen toisen puolen. Demokratiaan liittyy kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Päätökset tulee tehdä siellä, missä niiden vaikutukset näkyvät. Euroopan unionin on keskityttävä suuriin talouden, turvallisuuden ja Euroopan aseman vahvistamisen kysymyksiin.