Huoltovarmuuden takaavat yksityistiet väärä säästökohde

10.4.2024

|

Edellinen hallitus lisäsi huoltovarmuuden ja kotimaisen puun saatavuuden varmistamiseksi yksityisteiden valtionavustuksia merkittävästi vuoden 2023 alussa.

Nykyinen hallitus kuitenkin leikkasi jo kuluvana vuonna osan yksityistieavustuksista.
Parhaillaan hallitus valmistelee uusia leikkauslistoja.

Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa pitää säästää, mutta kohde on nyt väärä. Yksityistie
avustuksissa puhutaan miljoonista ei miljardeista euroista, ja haitat ovat näissä säästöissä
paljon hyötyjä suuremmat.

Tienpito on Suomessa vähitellen siirtynyt valtiolta kunnille ja lopulta kunnilta yksityisille maanomistajille.

Yksityisteiden tiekunnat ylläpitävät ja hoitavat tiensä. Ely-keskusten myöntämät avustukset ovat olleet tärkeä apu korjaushankkeisiin. Yksityisteiden varrella asuvat maksavat kiinteistöveroja saamatta juuri mitään muuta vastinetta.

Suomessa on yksityisteitä noin 370 000 kilometriä. Yksityisteiden varsilla on arviolta noin 30 000 yritystä, 40 000 maatilayritystä, 250 000 oma kotitaloa ja 190 000 kesä mökkiä sekä suuri määrä metsätilojen palstoja.

Yksityistiet ovat osa liikenne järjestelmän kokonaisuutta, mikä huomioitiin muun muassa
12 vuodeksi laadittavassa valta kunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa vuosille
2021–2032.

Yksityistieavustusten alentaminen vaikuttaa heikentävästi yksityistieverkon kuntoon ja
nostaa tiekuntien menoja.

Hallitus on toiminnallaan paitsi heikentämässä huolto varmuuden kannalta kriittistä
infrastruktuuria myös maksattamassa tiekuntien osakkailla valtiovallan keskeistä velvollisuutta vahvistaa ja ylläpitää koko Suomen huolto ja toimintavarmuudelle tärkeitä
yksityisteitä.

Suomi kykeni hoitamaan tiensä paremmin, kun brutto kansantuote oli heikompi
ja varallisuus vähäisempää. Toivoisin, että hallitus kääntäisi katseensa myös maaseudun
puoleen eikä haaveilisi vain Turun tunnin junista.

Jouni Ovaska
liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk.)

julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 10.4.2024