Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään julkaissut valtion vuoden 2023 budjettia käsittelevän mietintönsä. Samalla julkiseksi on tullut ensi vuoden jakovaroista tukea saavat kohteet. Jakovaroista tuetaan kohteita yhteensä noin 50 miljoonalla eurolla hallituspuolueiden toimesta.
Keskustalaiset kansanedustajat Arto Pirttilahti ja Jouni Ovaska iloitsevat Pirkanmaalle myönnettävistä varoista
Noin puolet jakovaroista kohdistetaan liikennehankkeisiin. Pirkanmaan tiehankkeita tuetaan noin kahden miljoonan euron edestä. Kangasalassa kuntoon laitetaan Isoniementie, Nokialla parannetaan Miharintietä ja Virroilla parannetaan Kotala-Kontoperä-tieosuuden rakenteita. Lisäksi käynnistetään Orivesi-Haapamäki-Seinäjoki raiteiden sähköistyksen suunnittelu. Budjetissa on myös lausuma Vesilahdentien oikaisusta, joka tulisi toteuttaa lisätalousarvion rahoituksella.
Tiehankkeiden lisäksi Pirkanmaalla tukea saavat mm. yrityskummitoiminta, Tampereen Teatteri ja Seitsemisen kansallispuisto. Näihin kohteisiin myönnetään yhteensä 400 000 euroa jakovaroista.