Keskustan kansanedustajat: Järki käteen sähköautojen akkujen korjauksessa
Keskustan kansanedustajat Vesa Kallio, Jouni Ovaska ja Markku Siponen ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen sähkö- ja hybridiautojen ajoakkujen korjaamista koskevasta viranomaisohjeistuksesta. Edustajat vaativat hallitukselta selvyyttä siihen, voidaanko turvallisiksi todettuja käytettyjä ajoakkuja ja akkumoduuleja jatkossa hyödyntää autojen korjaamisessa.
Lupa- ja valvontaviraston heinäkuussa antamaa ohjeistusta on tulkittu siten, että esimerkiksi kolariautosta irrotettu täysin käyttökelpoinen ajoakku tai sen moduuli voi muuttua jätteeksi. Jos riippumaton korjaamo hyödyntää tällaisen osan toisen auton korjaamisessa, korjaamo voi joutua käytännössä akun valmistajaa koskevien raskaiden velvoitteiden piiriin.
Edustajien mukaan tilanne on järjenvastainen.
Kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta kysytään, pitääkö se nykyistä viranomaistulkintaa tarkoituksenmukaisena ja aikooko se tarvittaessa muuttaa ohjeistusta, asetuksia tai lainsäädäntöä. Samalla edustajat haluavat vastauksen siihen, miten hallitus aikoo estää tulkinnan kohtuuttomat kustannukset autoilijoille ja korjaamoille.