Tällä viikolla Oslossa kokoontunut Pohjoismaiden neuvosto kuuli Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergiä ja pohjoismaalaisia ministereitä.
Keskiryhmän ryhmäpuheenvuoron ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa käytti keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska. Hän on Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston jäsen.
”Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on tullut entistä keskeisempi osa myös pohjoismaista yhteistyötä. Muutama vuosi sitten kuulimme Stoltenbergiä Kööpenhaminassa, ja nyt hän oli jälleen täällä vieraanamme. Tämä kertoo siitä ajasta ja tilanteesta, jossa koko maailma ja myös Pohjoismaat tällä hetkellä ovat.”
”Meidän ministerimme ja ministeriöt tekevät tiivistä ja tärkeää yhteistyötä käytännössä, mutta me tarvitsemme myös raamit muodolliselle yhteistyölle Pohjoismaiden neuvostossa. Vaikka olemme laajentaneet vähitellen omaa toimivaltaamme, keskiryhmän mielestä Helsingin sopimus on päivitettävä. Tiedän, että moni ministeri ja jopa moni ministeriö pelkää sitä, että jos sopimukset avataan, se tuo liikaa vaikeita kysymyksiä, mutta meidän on otettava rohkeasti aloite omiin käsiimme ja myös käännettävä katse parlamentaariseen keskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Me haluamme vahvempaa yhteispohjoismaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja keskustelua, visioita, tavoitteita ja strategioita.”
”Ensimmäistä kertaa sitten Kalmarin unionin kaikki Pohjoismaat ovat kiinnittyneitä toisiinsa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kohta olemme myöskin kaikki Naton jäseniä. Se tarkoittaa, että me varaudumme yhdessä, koordinoimme yhdessä, teemme hankintoja yhdessä ja huolehdimme myös huoltovarmuudesta ja liikenneyhteyksistä. Siksi Pohjoismaiden on oltava entistä vahvempia, ja erityisesti jos EU on heikko – kuten näimme äänestykset YK:ssa – Pohjoismaiden on näytettävä suuntaa, jota kohti maailman pitää kulkea.”
Ovaska kommentoi myös Pohjoismaiden äänestyskäyttäytymistä YK:ssa. Päätöslauselmassa vaadittiin välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan. Suomi, Ruotsi, Tanska ja Islanti pidättäytyivät äänestämästä (”tyhjä”) Norjan äänestäessä puolesta.
”Suomalainen sanontahan kuuluu: niin on, miltä näyttää. Tässä asiassa EU on ollut liian hidas ja jakaantunut. Tällaisia lapsuksia ei saisi syntyä. Koordinaatiota pitää parantaa.”