Keskustan Ovaska: ASP-lainojen korotus helpottaa ensiasunnon hankkimista

8.4.2021

|

Valtioneuvosto on päättänyt 8.4. istunnossaan korottaa ASP-lainojen enimmäismäärää ja lisätä kuntajaottelun listalle uuden ryhmän Turulle ja Tampereelle. ASP-tilillä eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmällä tarkoitetaan ensiasunnon ostamiseen tarkoitettua järjestelmää. ASP-tilin avulla 15–39-vuotias henkilö voi saada tavanomaista pienemmällä kymmenen prosentin omarahoitusosuudella ASP-lainan, johon sisältyy valtion korkotuki.

Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska painottaa erityisesti kuntajaottelun listalle lisätyn uuden ryhmän merkitystä.

  • Tampere on monen vuoden ajan pitänyt hallussaan vetovoimaisimman kunnan titteliä. Vetovoima on houkutellut myös muuttajia ja asuntojen hinnat ovat vuosien aikana nousseet. Nyt enimmäislainamäärä nousee 115 000 eurosta 140 000 euroon. Tämä on tärkeä muutos, Ovaska toteaa.

Ovaskan mukaan päätös on erittäin odotettu.

  • Kiitos hallitukselle kokonaisuudessaan loistavasta päätöksestä! Vaadin maaliskuussa, että asiassa saataisiin päätös kehysriihessä. Ei tarvinnut odotella sinne asti. Korotusten myötä lainojen enimmäismäärät saadaan ajan tasalle, vastaamaan asuntomarkkinoiden hintakehitystä, Ovaska toteaa.

Luvut kertovat Ovaskan mukaan järjestelmän toimivuudesta. Hän painottaa, että ASP-lainat ovat erinomainen keino tukea säästämistä ja kestävää taloudenpitoa.

  • Järjestelmä on loistava tapa kannustaa nuoria varallisuutensa kasvattamiseen omistusasunnon kautta. Edellisen kerran enimmäismäärät tarkastettiin vuonna 2014, joten nyt oli korkea aika saattaa tilanne ajan tasalle, Ovaska päättää.