Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaska on tyytyväinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin linjaukseen huumeiden käyttöhuoneista. Ministeri Lindén on ilmoittanut kannattavansa selvityksen tekemistä ja todennut, että mallia olisi järkevää kokeilla joissakin kunnissa, esimerkiksi Helsingissä. Ovaskan mielestä ehdotus on perusteltu ja järkevä.
– Käyttöhuoneet ovat olleet Euroopassa käytössä kymmenien vuosien ajan ja käytössä on tämän vuoksi paljonkin tutkittua tietoa. Huumeongelmiin on haettava erilaisia ratkaisuja asiantuntijoita kuullen.
Viime päivinä käyttöhuoneista on käyty mediassa vilkasta keskustelua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on suositellut valvottujen huumeidenkäyttötilojen laillistamista kokeiluluontoisesti. Kansanedustaja Ovaska korostaa, että päätökset on tehtävä harkiten, mutta viivyttelemättä. – Olisi tärkeää saada vielä tällä vaalikaudella työryhmä selvittämään lainsäädännön muutostarpeita. Todennäköisesti lopulliset päätökset siirtyvät vaalien jälkeiseen aikaan, mutta valmistelu olisi tärkeää käynnistää viipyilemättä.