Keskustan Ovaska: Sumuiseen tulevaisuuteen valmistaudutaan pitämällä Tampereen talous tasapainossa

24.10.2022

|

Pormestari Anna-Kaisa Ikonen esitteli tänään maanantaina ehdotuksensa Tampereen kaupungin ensi vuoden talousarvioksi. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Ovaska kiittelee koalitioryhmiä hyvin sujuneista budjettineuvotteluista.

  • Keskustan ryhmä on tyytyväinen, että vuonna 2023 ei oteta lisää velkaa. Kestävä talous on osa kriisinsietokykyä ja siksi on tärkeää, että kaupungin velkaantuminen saadaan kuriin.

Vetovoimainen Tampere kasvaa. Kaupungissa lasten ja nuorten määrä lisääntyy ja tämä näkyy etenkin sivistyksen toimialalla. Varhaiskasvatuspaikkoja tarvitaan lisää 125 kappaletta, perusopetuksen oppilasmäärä kasvaa noin 250 oppilaalla ja lukiokoulutukseen tarvitaan reilut 160 opiskelijapaikkaa lisää.

  • On hienoinen torjuntavoitto, että oppilasmäärien merkittävästä kasvusta huolimatta ryhmäkoot eivät suuren. Todellinen tavoite on kuitenkin ryhmäkokojen pienentäminen ja esimerkiksi erityisopetuksen lisäresursointi.

Yleisten alueiden kunnossapitoon varattua rahoitusta kasvatetaan ja puurakentamista lisätään. Kaupungin maa-alueilta etsitään uusia rakennuspaikkoja pientaloille. Kaupungin kehittämistyö jatkuu voimakkaana monella eri alueella.

  • Puurakentamisen edistäminen on tärkeä arvovalinta ja kaiken lisäksi myös ilmastoteko. Monipuolistuva asuntotarjonta lisää kaupunkimme vetovoimaisuutta entisestään. Pientalotonttien lisääminen palvelee ennen muuta lapsiperheiden tarpeita.