Joku saattaa pitää otsikkoa provosoivana, mutta tämän kesän tulosten perusteella se pitää paikkansa. Mansen PP:n naiset ja miehet näyttivät suorituksillaan, mihin kykenevät. Jotkut ilkeät kielet ovat morkanneet erityisesti Manse PP:n miesten joukkuetta, mutta onhan se hyvä että puhutaan. Sunnuntain jälkeen Manse ainakin on yhä useamman suomalaisen huulilla.
Tampere on viime vuosikymmeninä kasvanut kulttuurin ja urheilun saralla. Turhaan emme sano olevamme mm. teatteri- tai jääkiekkopääkaupunki. Johtavan aseman saavuttaminen näillä aloilla on vaatinut panostuksia ja investointeja mutta myös sitoutumista.
Ensi kesänä Kauppiin valmistuu uusi pesäpallostadion. On toivottavaa, että yhä useampi tamperelainen ja pirkanmaalainen löytää tiensä katsomoon tai vaikka harrastamaan pesäpalloa.
Kauppi ei kuitenkaan ole ainoa liikuntahankkeemme. Uros Live -areena valmistuu pian, Tammelan stadion on rakenteilla ja Hakametsän Sport Campuksen -aiesopimus allekirjoitettiin kesällä. Lisäksi monia isompia ja pienempiä hankkeita on meneillään.
Myös uusi pormestariohjelmamme katsoo rohkeasti tulevaan: ”Nuorten suosimien lajien ja nousevien lajien olosuhteet tulee huomioida liikuntapaikkaverkkosuunnitelmassa. Esimerkiksi skeittipaikkoja, frisbeegolf-ratoja ja tekonurmia tulee saada eri puolille kaupunkia. Myös lähiliikuntapaikkoja, kuten ulkokuntosaleja, tulee lisätä.”
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki. Tämä ei ole sattumaa. Monipuolisesti elinvoimainen kaupunki vetää puoleensa asukkaita. Huolehditaan siis jatkossakin liikunnan ja urheilun edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Panostetaan myös lasten ja nuorten harrastamiseen.
Olemme oikealla tiellä. Kuten urheilutoimittaja Kaj Kunnas Ylellä (27.9.) totesi: ”Manse on Suomen urheilun pääkaupunki.”