Perintövero lakkautettava

8.4.2019

|

Työn tekeminen kuluttaa energiaa – yleensä palkkaa maksetaan juurikin vaivannäöstä. Vaivan näkeminen on kuitenkin välttämätöntä mahdollistaakseen itsensä elättämisen. Eikä pelkästään itsensä, sillä useimpien mielestä tärkeimpiä motiiveja työnteolle on se, että pystyy elättämään omaa perhettään ja luomaan heille hyvät edellytykset elämään.

Vanhemmat ajattelevat lastensa parasta ja haluavat varmistaa, että näillä olisi parempi tulevaisuus kuin itsellä aikoinaan. Nykyinen perintövero kuitenkin hankaloittaa tämän toteuttamista ja heikentää kannustimia säästämiseen. Ihmisellä tulisi olla lähtökohtainen oikeus luovuttaa ansaitsemaansa, jo moneen otteeseen verotettua, omaisuuttaan eteenpäin lapsilleen ilman, että valtio ottaa osansa.

Kun valtio tulee apajille perintöä jaettaessa, koituu tästä useita käytännön ongelmia. Timantti muuttuu tikariksi, kun vuosikymmenten ajan jälkeläisiä varten kerätyn ja säästetyn omaisuuden luovuttamisesta aiheutuvat veroseuraamukset ovat niin mittavia, että vastaanottajan täytyy ottaa lainaa tai käyttää säästönsä niistä selvitäkseen.

Perintö- ja lahjaverosta saatavat hyödyt ovat yllättävän alhaiset. Se tuottaa verotuloja alle 1 %:n julkisen talouden budjetista, mikä on helposti korvattavissa muilla keinoilla. Ei olekaan yllättävää, että verosta on luovuttu monessa Suomen verrokkimaassa, kuten Ruotsissa, Norjassa ja Itävallassa.

Perintöveron poistamisella vahvistettaisiin ihmisten kannustinta tehdä työtä tai varmistaa perheyrityksensä onnistuneen jatkumisen myös tulevina sukupolvina. Perintöveron lakkauttaminen on asetettava pitkän aikavälin tavoitteeksi.

Julkaistu Ylöjärven uutisissa 2.4.2019