Elämme demokratian kannalta huolestuttavia aikoja. Ulkomailta näemme esimerkkejä erilaisten ääriliikkeiden noususta ja siitä, kuinka kansalaisten välillä eripura kasvaa ja syntyy kuplautumista: ihmiset jäävät eri ryhmien sisälle ja ryhmien välillä ennakkoluulot kasvavat.
Kyseinen ilmiö uhkaa sisäistä turvallisuutta ja demokratiaa eikä tee hyvää yksilöiden hyvinvoinnillekaan. Siksi meidän on huolehdittava siitä, että keskusteluyhteys eri mielipiteitä edustavien ryhmien välillä säilyy. Kohtaamalla toisemme arvokkaasti rakennamme perusturvallisuutta.
Suomessakin on vaarana kehityskulku, jossa joitakin poliittisia tai muita ryhmittymiä ikään kuin työnnetään yhteiskunnan reunamille ja osoitetaan, että heitä ei haluta kuulla. Tämä on demokratian kannalta tuhoisaa. Muurien suojista on helppo huudella, mutta yhteistyöhön tarvitaan sillanrakennusta. Poliitikkona ja kansanedustajana sitoudun siihen, että omalla toiminnallani ja sanavalinnoillani rakennan muurien sijaan siltoja.
Meidän on luotava sellaista Suomea, jossa kaikki pidetään mukana. Olemme pieni kansakunta, ja paras voimavaramme on aina ollut yhteen hiileen puhaltaminen. Ääripäiden vahvistumisesta hyötyy vain itänaapurimme, mutta kyky yhteistyöhön ja toinen toisemme aito kunnioitus luovat parasta sisäistä turvallisuutta.
Demokratia on vuoropuhelua. Siihen kuuluu, että on valmis kuulemaan itselle epämieluisia mielipiteitä. Kaikista mielipiteistä ei tarvitse päästä yhteisymmärrykseen, mutta on tärkeää kyetä ymmärtämään, mistä toisen ihmisen arvot ja ajattelu rakentuu. Aito demokratia vaatii toisen ihmisen kunnioitusta ja sen ymmärtämistä, että olemme tasa-arvoisia ihmisiä ja kaikilla meillä on ajattelun ja tuntemisen kyky. Ei ole ihmisiä tai ihmisryhmiä, joiden kokemus maailmasta olisi jotenkin vähäarvoisempi kuin toisten. Demokratian vaaliminen on sitä, että pidetään kaikki mukana.
Tähän työhön olen kansanedustajana sitoutunut, ja tähän työhön kutsun myös kollegoitani. Pidetään demokratiasta huolta.