Julkaistu Kalevassa 27.9.
Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite puhelin- ja kotimyynnin sääntelyn tiukentamisesta kuluttajan suojaksi. Oikeusministeriö asetti asian edistämiseksi työryhmän, jonka mietinnössä ehdotetaan ensisijaisesti, että sääntelyä ei kiristettäisi. Toissijaisesti ehdotetaan kirjallisen vahvistuksen käyttöönottoa, johon voitaisiin liittää soveltamisrajoituksia. Mietintö on ollut lausuntokierroksella elokuun loppuun saakka.
Lausuntokierroksen perusteella on selvää, että enemmistö kansalaisjärjestöistä kannattaa tiukennuksia puhelinmyyntisääntelyyn. Kuluttajahaitat liittyvät etenkin painostavaan myyntiin, epäselvyyksiin sopimusehdoissa ja siihen, että puhelinmyyntiä ei koeta mielekkääksi markkinointikanavaksi.
Tällä hetkellä käytössä on malli, jossa kuluttaja voi itse tehdä suoramarkkinointikiellon kieltorekisteriin. Mallin ongelmana on kuitenkin se, että kielto on voimassa vain tietyn ajan eikä rekisterinpitäjän tarvitse välttämättä noudattaa kieltorekisteriä. Ilmoittaminen on myös kuluttajalle maksullista. Osa kansalaisjärjestöistä on kannattanut mallia, jossa puhelinmyynti edellyttäisi kuluttajan puhelinmarkkinointirekisteriin annettua ennakkosuostumusta.
Lainsäädäntöä on mahdollista kiristää Elinkeinoelämän ja kuluttajien näkemykset huomioiden. Käytössä olevaa sääntelymallia olisi vahvistettava siten, että otettaisiin käyttöön viranomaisrekisteri, jonka noudattaminen olisi sanktioiden uhalla velvoittavaa.
Tämän lisäksi otettaisiin käyttöön työryhmän toissijainen ehdotus kirjallisesta vahvistuksesta, jonka yhteydessä tulisi huolehtia riittävästä harkinta-ajasta. Lisäksi olisi välittömästi ryhdyttävä selvittämään, olisiko puhelinmyyjien käyttämiin puhelinnumeroihin mahdollista liittää pakollinen etuliite, jonka avulla puhelinmyyjän pystyisi tunnistamaan.
Jouni Ovaska
kansanedustaja, kesk.