Valtiovarainministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön yhdessä valmistelema selvitys suurista ratahankkeista julkaistiin tänään tiistaina 24.1.2023.
Kansanedustaja Jouni Ovaskan mielestä selvityksen myötä on selvää, että niin sanotun metsäratahankkeen valmistelu tulee keskeyttää. Kyseinen Suomirata vaatisi n. 2,4-2,5 miljardin euron panostukset. Laskelmiin liittyy tosin paljon epävarmuuksia inflaation ja kustannusten osalta, koska kyse on vuosikymmenten projekteista.
- Tappioiden kattaminen jää aina valtiolle. Miljardihankkeiden aiheuttama lisävelka valtiolle lisäisi veronkorotuspainetta.
Lisäksi on muistettava, että uusien ratojen rakentaminen on hyvin haitallista ilmastolle sekä alueen asukkaille ja elinkeinoelämälle. Helsinki-Tampere-suurnopeusjunahanke on jo tässä vaiheessa aiheuttanut taloudellista haittaa, koska väliasemien tuntumassa olevia investointihankkeita on jäädytetty.
- Metsäratahankkeen suunnitteluun ei kannata käyttää enää euroakaan. Nyt on tärkeää antaa alueiden asukkaille selvä viesti siitä, että jatkossa panostetaan voimakkaasti nykyisen rata- ja tieverkon kunnostamiseen ja korjausvelan kiinnikuromiseen. Ei ole realistista ajatella, että Suomi pystyisi yhtäkkiä rahoittamaan useita mittavia ratahankkeita.
- Voisi ajatella, miten hienoa olisi päästä nopeasti Tampereelta Helsinkiin töihin. Matka-ajan nopeuttaminen ei kuitenkaan ole tärkeintä, vaan sujuva matkanteko ja toimivat nettiyhteydet. Laitetaan päärata kuntoon.
- Esimerkiksi Ruotsissa hallitus on päättänyt keskeyttää nopeusratojen suunnittelun ja sanoo panostavansa olemassa olevaan rata- ja tieverkkoon. Ruotsalaisten mukaan panostukset nopeisiin ratoihin olisivat suuret ja veisivät resursseja muilta infrainvestoinneilta.