Koulu on oppilaitos, johon on tarkoitus tulla oppimaan perustavaa laatua olevia taitoja ja tietoja elämän varalle, kirjoittaa Jouni Ovaska.
”Vanhempi pyysi lähettämään lapselleen viestin, jotta tämä muistaa tulla kouluun. Ja riittävän ajoissa, jotta ehtii bussiin.” Näin kertoi taannoin entinen opettajakollegani. Kuulemma samanlaisia viestejä tulee Wilman kautta jatkuvasti. Yhtenä päivänä erään oppilaan äiti ilmoitti, ettei hänen lapsensa tarvitse mennä uimaan, koska se tuntuu epämiellyttävältä.
Samaan aikaan oppimistulokset ovat jyrkässä alamäessä. Kaksi viikkoa sitten julkaistut Pisa-tulokset ovat umpisurkeat. Erityisesti lukutaidossa Suomen tulos on historiallisen heikko.
Kirjojen ja muiden pitkien tekstien lukeminen on vähentynyt, eivätkä lapset saa malliesimerkkejä lukevista aikuisista, koska aikuisillakin on usein kirjan sijaan kädessään puhelin. Keskittymiskyky on suurella osalla lapsista jo niin huono, että koulussa esimerkiksi yhden sivun kirjoitelma A4-kokoiseen vihkoon on liian suuri vaatimus 11-vuotiaalle viidesluokkalaiselle. Puhumattakaan laskutaidoista. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin julkaiseman tuoreen raportin mukaan moni yhdeksäsluokkalainen osaa ratkaista vain alakoulutason matematiikan tehtäviä.
Nähdäkseni meillä on käsillä kahtalainen ongelma. Arjen hallinta ja peruskoulun antamien elämäntaitojen syvällisen merkityksen hämärtyminen.
Koulu on edelleen oppilaitos, johon on tarkoitus tulla oppimaan perustavaa laatua olevia taitoja ja tietoja koko elämän varalle. Opettajan tehtävänä ei pidä olla pitää huolta lapsen heräämisistä, syömisistä tai harrastuksista. Opettajan tehtävänä ei myöskään pidä olla varmistaa, että oppilas on saatavilla kiinni tämän henkilökohtaisella puhelimella koko ajan. Kasvatusvastuuta ei voi vain sälyttää koululle.
Yksi tärkeimmistä elämäntaidoista on oppia sietämään epämukavuutta. Monet kasvatusalan asiantuntijat ovat jo pitkään varoitelleet ilmiöstä, jossa pitkästymistä pelätään. Osaaminen on korvautunut osallisuudella, jossa jokainen löytää itselleen aina jotain mielenkiintoista puuhailtavaa.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse saada heti. Vanhemman ei myöskään tarvitse silotella kaikkia kiviä lapsensa koulupolulta. Jännitys ja ahdistus kuuluvat elämään, tylsyyttäkin joutuu kokemaan. Vuorelle pitää uskaltaa kiivetä eikä mennä sieltä, mistä aita on matalin. Elämässämme inhimillisissä yhteisöissä ja yhteiskunnassa on paitsi oikeuksia, myös velvollisuuksia.
Opettajan ja koulun tehtävänä on myös taata lapselle turvallinen oppimisympäristö. Avokonttorin sijaan monen oppilaan toiveena on rauhallinen kotiluokka, oma paikka (pulpetti) ja kivat luokkakaverit.
Monet koulut ovat nykyään todella suuria, jopa tuhannen oppilaan komplekseja. Suuressa koulussa monet aikuiset ovat vieraita, joita ei tarvitse totella. Tuntematonta opettajaa on helpompi juosta karkuun, koska tämä ei kuitenkaan muista nimiä tai kasvoja. Eikä vanhemman ihmisen kunnioittaminen kuulu enää samalla tavalla käytöstapoihin kuin ennen. ”HV” on helpompi lausua kuin ”anteeksi”. Huono käytös näkyy myös meissä aikuisissa. Toisten kunnioittaminen loistaa poissaolollaan. Meistä jokainen joutaa katsoa peiliin.
Opetussuunnitelman perusteissa todetaan: ”Sivistys ilmenee tavassa suhtautua itseen, muihin ihmisiin, ympäristöön ja tietoon sekä tavassa ja tahdossa toimia. Sivistynyt ihminen pyrkii toimimaan oikein, itseään, toisia ihmisiä ja ympäristöä arvostaen. Hän osaa käyttää tietoa kriittisesti. Sivistykseen kuuluu myös pyrkimys itsesäätelyyn ja vastuunottoon omasta kehittymisestä ja hyvinvoinnista.”
Tämän opettamisessa korkeasti koulutettu opettajakuntamme on huippujoukkoa, kunhan vain annamme heille työrauhan.
Jouni Ovaska
Kirjoittaja on pirkanmaalainen kansanedustaja (kesk.)
Julkaistu Aamulehdessä 17.12.2023