Työllisyydestä on puhuttu paljon julkisuudessa, kun hallitus saavutti yhden tavoitteensa eli työllisyysasteen noston 72 prosenttiin. Mutta minkä takia työllisyysaste (15—64 -vuotiaiden työllisten osuus koko samanikäisestä väestöstä) on niin tärkeä mittari, että sitä pidetään aina esillä? Mitä merkitystä sillä on, sattuuko työllisyysaste olemaan 70 vai 72 prosenttia?
Työllistyminen on päämäärä jo itsessään, sillä mielekkäässä työpaikassa ihmiset voivat toteuttaa itseään ja luoda edellytyksiä läheistensä hyvinvoinnille. Korkea työllisyysaste on kuitenkin erinomainen väline myös muiden yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen. Käytännössä yhdenkin prosenttiyksikön kasvu työllisyysasteessa tarkoittaa noin 1-1,4 miljardia euroa julkiselle taloudelle. Kun tätä verrataan opintotuen määrään (800 milj.) tai ammatillisen koulutuksen kustannuksiin (1,8 mrd), huomataan kuinka olennainen summa on kyseessä. Yhden prosenttiyksikön nousulla voitaisiin esimerkiksi jopa kolminkertaistaa poliisien määrä 7000:sta 21000:een. Kun työllisyysaste on korkealla, säteilee se hyvää ympäri yhteiskuntaa.
Tämän vuoksi työllisyysaste on niin usein tapetilla, ja edellinen hallitus oli valmis epämiellyttäviinkin toimiin parantaakseen sitä. Ilman korkeaa työllisyyttä jouduttaisiin turvautumaan suurempiin leikkauksiin tai veronkorotuksiin.
Siksi myös tulevan hallituksen tulee sitoutua työllisyyden parantamiseen. Sen saavuttamiseksi löytyy sopivia keinoja, jotka voidaan toimeenpanna rohkeilla ja määrätietoisilla toimilla, kuten paikallista sopimista lisäämällä ja kohtaanto-ongelmaa helpottamalla. Nämä uudistukset tulee kuitenkin tehdä yhteistyöllä eikä sanelupolitiikalla. Miten paljon se mahdollistaisikaan, jos seuraavan kauden aikana työllisyys nostettaisiin 75 prosenttiin?