Tässä ajassa moni trendi tukee Tampereen kasvua. Etätyö, lähiluonto ja toive väljemmästä asumisesta ovat kaikki asioita, joihin Tampereella on tarjota todellinen vaihtoehto. Vaikka työpaikka sijaitsisi fyysisesti Helsingissä, Tampereen on mahdollista nousta johtavaksi etätyön kaupungiksi. Tätä on tuettava muun muassa yhteisöllisillä työskentelytiloilla.
Useissa listauksissa Tampere nostetaan houkuttelevimmaksi asuinpaikaksi ohi pääkaupunkiseudun. Tampereen on nykyistä vahvemmin haastettava Helsinki ja asetuttava vahvaksi vastavoimaksi koko pääkaupunkiseudulle. Meidän on tuotava esiin oma vaihtoehtomme.
Mutta on selvää, että pelkkä etätyöläisten tavoittelu ei riitä. Vetovoimaa on vahvistettava yritysten silmissä ja houkuteltava myös pääkonttoreita Tampereelle. Korkealaatuinen koulutus, osaava työvoima sekä valmis – mutta myös kehittyvä – infrastruktuuri ovat tekijöitä, joilla pystymme haastamaan pääkaupunkiseudun ja kansainväliset verrokit.
Tampereen vahva kasvupotentiaali kiinnittyy kiertotalouden ja teknologian aloille. Näiden alojen kasvua on haettava toimivan start-up ekosysteemin kehittämisestä. Tampereen on noustava Otaniemen start-up keskittymän veroiseksi maailman mittakaavan klusteriksi.
Tämä kaikki edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä. Tavoite hiilineutraalista Tampereesta vuoteen 2030 mennessä edellyttää voimakasta panostusta lähiliikenteen kehittämiseen, niin lähijuniin kuin ratikkaankin. Mutta investointeja tarvitaan myös kansallisella tasolla.
Tunnin junasta on puhuttu sekä Turun että Tampereen osalta. Suomessa voidaan toteuttaa lähitulevaisuudessa vain yksi tämän mittaluokan hanke. Se on rakennettava Tampereen ja Helsingin välille, koko manner-Suomen solmukohtaan, josta niin henkilö- kuin tavaraliikenne liikkuu muualle Suomeen.
Olemme ihmisen kokoinen kaupunki mutta elinkeinopoliittisesti, liikenteellisesti ja vaikuttavuudeltamme voimme olla tulevaisuudessa kokoamme suurempia. Valoisaa vuotta 2021!