Kansanedustaja Jouni Ovaska on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallituksen toimista valtionyhtiöiden yksipuolisen maksuaikojen pidentämisen ja maksuaikojen valvontaan liittyen.
Maksuaikalakia muutettiin vuonna 2015 siten, että lain maksuaika saa ylittää kolmekymmentä päivää vain osapuolten yhteisellä sopimuksella. Vaikka lakimuutos on tehty jo yli viisi vuotta sitten, Suomen Yrittäjien keväällä 2020 toteuttaman yrittäjägallupin tuloksista ilmenee, että 27 prosenttia kyselyyn vastanneista on kohdannut kahden edeltävän vuoden aikana tilanteen, jossa asiakasyritys on pidentänyt maksuaikoja. Enemmistö (63%) maksuaikoja pidentäneistä yrityksistä on suuria yksityisiä yrityksiä.
Ovaskan mukaan pienten yritysten neuvotteluasema on maksuaikojen pidentämisessä heikko.
Erityisen huolissaan Ovaska on valtionyhtiö Finavian päätöksestä, jonka mukaan se pidensi syyskuun alussa maksuaikojaan kuuteenkymmeneen päivään yksipuoleisella ilmoituksella.
Kysymyksessään Ovaska perää omistajanohjauksesta vastaavalta ministeriltä vastausta toimiin, jolla Finavian esimerkin kaltainen tilanne estetään.
Ovaska kysyy myös, turvaako nykylainsäädäntö riittävällä tavalla pk-yrittäjien aseman maksuaikojen valvonnassa ja tulisiko maksuaikalain noudattamista valvomaan asettaa Suomen yrittäjien esityksen mukaisesti erityinen viranomainen, jonka tehtävänä olisi tarkkailla maksuaikoja?