Digiasiat kuntoon

23.11.2022

|

Viime viikon lehdessä uutisoitiin Kaija Kankaan (kesk.) valtuustoaloitteesta. Kangas esittää kuntalaisille tukea tietotekniikka-asioissa, tavoitteena olisi ehkäistä nettihuijauksia ja auttaa laitesuojauksessa.

Tilastokeskuksen mukaan yli 65-vuotiaista joka kolmannella on vaikeuksia käyttää digitaalisia palveluja. Kyse on siis todellisesta ongelmasta.

Ongelmana ei ole pelkästään nettihuijausten uhriksi joutuminen vaan myös vaikeudet saada palveluita. Yhä useammat viranomaisten, pankkien ja vakuutusyhtiöiden palvelut löytyvät tänä päivänä netistä. Tästä huolimatta vain 57 prosentilla yli 74-vuotiaista on käytössään sähköisen tunnistautumisen väline.

Kasvotusten tarjottavia palveluita on saatava tulevaisuudessakin. Tässä avuksi voivat tulla viranomaisten yhteispalvelukeskukset, joiden pilotointia tämän hallituskauden aikana on laitettu vireille. Lisäksi on tuettava etenkin ikäihmisiä tietotekniikan käytössä.

Kirjoitus on julkaistu Ylä-Satakunta -lehdessä 23.11.2022.